tiistaina, helmikuuta 06, 2007

Tarpeellinen tyyppi

Tänä aamuna -16C ja kuulemma kylmenee. Taitaa olla talven kylmimmät päivät edessä, aamulla luvattiin tänne Etelä-Suomeenkin -20 - -30C. Uuden toimitalomme autoparkkihallissa ei ole meille lämmitinpistokkeita ja autoni on diesel. Ihanaa, saa päivällä käydä raikkaassa ulkoilmassa tuulettamassa ajatuksiaan. (Lukija saa arvata, olenko oikeasti tästä asiasta näin iloinen. ;))

Aamulla, kun lähdin ruokkimaan hevosia, ulkoiluttamaan koiria ja hakemaan lehtiä, kuului jo pihamaalle Romeo-ponin innostunut hörinä. Se ilmoitti todella äänekkäästi ilonsa tulostani jo kun avasin ulko-oven ja lakkaamaton matala hörinä kuului koko matkan kävellessäni tallille.

Tulin ajatelleeksi, että ihminen on varmasti tyytyväisimmillään silloin, kun hän on tarpeellinen. Ainakin itselleni suuri surun aihe olisi, jos olisin aivan turha. Lemmikkien pidossa, äitiydessä, työssä, harrastuksissa ja monissa muissakin asioissa voimaa tehdä asioita saa siitä, että oma panos on tapeellinen.

"Olen onneton jos ojennan tyhjän käden ja kukaan ei anna. Olen toivoton, jos ojennan täyden ja kukaan ei halua."

---

Mutta nyt pukeutumaan, että pääsee ihailemaan Tarvontien talviruuhkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos etukäteen, että kommentoit asiallisesti. Mainokset ja epäasialliset kommentit poistan, jos viitsin.