Maanantaimietteitä

Onko kukaan muu huomannut, että suunnilleen joka seitsemäs päivä on maanantai? Melko älytöntä, maanantaithan ovat ikäviä ja ankeita ja väsyttäviä... miksi ihmeessä niitä niin usein pitää laittaa viikonpäiväkalenteriin? Voishan joka toinen maanantai olla vaikka riemuntai tai joku muu sellainen iloisempi päivä?

Eilinen päivä meni taas melko lailla suunnitelmien mukaan. Ukon vaatekaappi tuli tyhjennetyksi - yllätyksekseni löysin sieltä mappeja ja muuta helposti laatikkoon siivottavaa. Elän edelleenkin toivossa, että Suomen itsenäisyyspäivää juhlistetaan meillä tällä kertaa tapetoimalla. Tämä tosin toteutuu vain, jos onnistun saamaan itselleni huomisen päivän vapaapäiväksi ja huomisen aikana tyhjennetyksi kirjahyllyn ja näin ollen koko vanhan makuuhuoneemme.

Kävin taas ratsastamassakin. Félagi oli kuorruttanut itsensä märällä mudalla ja oli oikein rattoisaa harjata se puhtaaksi: jostain syystä sualla raputtaessani se muta lensi omaan naamaani. Minusta mutakuorrutus kuuluu paremminkin tuonne ravipuolelle, mutta näköjään ratsastuksessakin joskus onnistuu saamaan ilmaisen kasvonaamion.

Kun menimme jo ennestään hyvää vauhtia peräkylään ja pysähdyimme hetkeksi juttelemaan naapurin kanssa, ohitti meidät hevonen kärryjen kanssa. Siitäkös Félagi innostui ikihyviksi ja kun lähdin yhdistelmän perään, sain melkoisen hienoa lisättyä tölttiä aikaan. Lisäksi onnistuin saamaan otuksen innostaan huolimatta hallitusti pysähtymään, tekemään muutamia rauhallisia voltteja ja lähtemään vielä takaisinpäin samaa riemukasta vauhtia. Ihan kiva, silloin kun ostin tämän hevosen ja näimme muita ratsukoita, se yleensä hyppeli takajalaloillaan, kunnes hevoset olivat kadonneet horisonttiin ja senkin jälkeen sen hallitseminen oli mekoisen hankalaa puuhaa. No, siitä on jo seitsemän vuotta ja olemme sen jälkeen tehneet monenmoista yhdessä.

---

Mutta ok, nyt on taas maanantai ja pitää ryhtyä arjen hommiin. Mottona: hymyile, pahin on vielä edessä. (lue: tytär nukkuu vielä ja hänet pitää herättää ;))