Miksi joidenkin unelmat toteutuvat?

Halu * Kyky = Suoritus

Olin kerran eräällä työpaikan ilmapiirinnostokoulutuksella ja siellä muistaakseni tuli esiin tuo kaava. Ei-matemaatikoille tätä pitää hieman selittää.

Ajatellaan, että ihmisen (tai eläimen) "Halu" ja "Kyky" arvioitaisiin mittareilla, vaikkapa 0-10.
Silloin, jos haluaa jotain oikein kovasti ja on hommassa älyttömän taitava, molempien arvosana on 10 ja kaava saisi siis muodon 10*10=100. Lopputuloksena olisi siis loistava suoritus. Jos haluaa hirveästi eikä (vielä) osaa yhtään, niin laskutoimitus olisi 10*0=0. Ei onnistu. Jos ei yhtään huvita, mutta osaa vaikka unissaan, niin tulos on 0*10=0. Ei onnistu, vaikka osaakin.

Tuo on puhdasta matematiikkaa, mitä elämä ei aina ole, mutta perusasia on juurikin noin. Asenne ratkaisee kuitenkin mielestäni onnistumisen. Jos et osaa, voit ensin opetella ja sitten soveltaa kaavaa uudelleen, jos sinulla on se halu. Sattuma puolestaan puuttuu peliin ja silloin tulos voi heilahdella ikävästi tai positiiviseen suuntaan ja se onkin se asia, mikä erottaa elämän ja matematiikan.

Kuitenkin sellainen ihminen, joka joka aamu kerää illalla maahan tippuneet pelikorttinsa iloisin mielin ja miettii onnistumistaan enemmän kuin epäonnistumisia ja riskejä, näyttäisi useammin onnistuvankin. Voihan kyse tietenkin olla siitäkin, että positiivinen ihminen ei jää hautomaan epäonnistumisia, vaan keksii nopeasti kiertotien, jolla sittenkin pääsee päämääräänsä.

Tunnen paljon ihmisiä, saatan rupatella täysin vieraan ihmisen kanssa vaikkapa kassajonossa ja joutua yhtäkkiä varsin syvälliseenkin keskusteluun vaikkapa lastenkasvatuksesta, vanhustenhoidosta tai yrittäjyydestä tai mistä vaan juttu aukenee.

Kerran olin onnistunut hävittämään lompakkoni ja huomasin asian vasta, kun kassa oli paukuttanut käteeni kuitin. Summa oli jotain lähes 400 mummonmarkkaa, oli uudenvuodenaatto, valtava ruuhka ja illalla oli tulossa ystäviä kylään ja kaikki tarjottavat olivat siinä. Hetken olin varsin pelästynyt illan onnistumisesta, kun nenäni eteen työnnettiin luottokortti. Se oli kassajonossa takanani olevan, minulle ennestään tuntemattoman naisen, joka sanoi maksavansa ostokseni, koska oli keskustellut kanssani äsken ja uskoi minun maksavan hänelle takaisin, mikäli hän antaisi minulle pankkitilinsä numeron. Miten käsittämätöntä ystävällisyyyttä. Otin tietenkin tarjouksen vastaan ja kun kiittelin vuolaasti tätä ihmistä hän kuittasi kiitokseni sanomalla: "Jos sinulla joskus on tilaisuus auttaa, niin anna hyvän kiertää."

Se ei ollut ensimmäinen (eikä toivottavasti viimeinen) kerta, kun kuulin tuon lauseen. Olen myös itse yrittänyt tuota toteuttaa, sillä onnistuminen tai epäonnistuminen voi todellakin olla aika pienistä sattumista kiinni. Aina ei kukaan tietenkään jaksa tai ehdi olla ystävällinen ja auttavainen. Jos omat voimat loppuvat, nurkan takana saattaa kuitenkin olla joku hyvä henki, joka haluaa olla jutussa mukana vain siksi, että saisi hyvän mielen itselleen.

Tänä syksynä minulla näyttää olevan loistava tilaisuus seurata, miten monetkin ystävistäni toteuttavat omia unelmiaan, pieniä ja suuria. Eräät suunnittelevat tallin perustamista, pari rakentaa tai kunnostaa taloa tai kesämökkiä, muutama ylläpitää puutarhaunelmaa, moni haaveilee agilitymenestyksestä tai kilpailumenestyksestä issikkamaailmassa, jotkut kasvattavat vauvaa kohdussaan, joku on uuden elämän kynnyksellä työpaikan tai asuinpaikan muuton vuoksi, monet ovat aloittaneet koulun tai opiskelun. Aina maailmassa joku unelmoi jostakin ja joku nuolee haavojaan, kun on saanut näpeilleen enemmän tai vähemmän. Voi olla, että itsekin pääsen mukaan joidenkin unelmiin ja samalla saan palasen omiani eteenpäin. Haavoja en tietenkään halua, mutta eipä niitäkään voi aina estää.

Kuitenkin juuri nyt lähetän mielessäni valtavasti paranemissäteitä serkulleni ja hänen vaimolleen, jotka joutuivat ikävään auto-onnettomuuteen muutama päivä sitten. Kahdeksantoistavuotias juuri ajokortin saanut poika törmäsi autollaan heihin, kun he olivat kävelyllä ja he saivat varsin vakavia vammoja alaraajoihinsa ja paraneminen tulee varmasti kestämään kauan. Onneksi heillä on lähellään hyvä turvaverkko ihmisiä, jotka varmasti saavat asiat rullaamaan niin hyvin kuin tuossa tilanteessa on mahdollista.

Myötätuntoni kohdistuu myös autoa ajaneeseen nuoreen ja hänen perheeseensä. Omassakin perheessä on pari suunnilleen saman ikäistä enkä toivoisi heidänkään ajokorttiunelmiensa täyttymyksen törmäävän noin rajuun iskuun. Onneksi poikakin selvisi rytäkästä hengissä. Luulisin, että tuon kokemuksen jälkeen hänestä tulee varsin vastuullinen ja varovainen autoilija.

Olen oppinut ajattelemaan useimmiten niin, että "kolikolla on kääntöpuolensa". Pahan toisella puolella on hyvä. Itkun nauru. Aina ei kaikkea pysty käsittämään eikä veivaamaan hyväksi. Silloin lienee viisainta olla miettimättä sitä asiaa liikaa. Kaikkea ei voi muuttaa ja ymmärtää. Ihminen on loppujen lopuksi varsin pieni otus maailmankaikkeudessa.

Yksi lempisatujani, kun lapset olivat pieniä ja heille luettiin valtavasti, oli sellainen, missä jättiläinen kulki tietä pitkin ja näki kuskin, hevosen ja kärryt. Jättiläinen kumartui ja katsoi yhdistelmää ja kysyi: "Mikäs sittasontiainen se siinä on?" Muistaakseni kirjassa oli aika hersyvä kuvakin aiheesta.

Terveiset elämästä, tältä kohtaa. Toivottaa sittasontiainen :D