Hevostelua

Kulunut viikko on taas sujunut töiden merkeissä melko tehokkaasti. Jonkin verran tuli myös kierrettyä kirpputoreja - itse en niistä pahemmin piittaa, mutta tytär tykkää tonkia vanhoja tavaroita. Hän nauraa minulle, kun nyrpistelen nokkaani siellä. En vain ole oppinut pitämään kirpputorien hajusta, sille ei mahda mitään.

Lauantai-aamuna aikaa meni - ei niin kovin hohdokkaasti - hevosten peppuja pestessä. Sekä Romeo, että Vissa olivat ripuloineet jonkin verran - ehkä porkkanoiden tai uuden laidunruohon vuoksi - ja vietin puolisen tuntia siinä puuhassa. Sinänsä kivaa, koska hevosten kanssa on mukava touhuilla, mutta normaali harjailu ja kokovartalopesu on kyllä siistimpää hommaa.

Puhelinkeskusteluote:
"-Mitäs touhuilet? Onko kiirettä, olisi vähän asiaa?"
"-Hevon persettä pesen, ei tässä ihmeempiä kiireitä."
"-Hmph, varmaan mukavaa puuhaa."
"-:D"

Onneksi illat ovat valoisia ja olen ehtinyt ratsastella useamman kerran tällä viikolla. Tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina ratsastin omalla Herrasmies-Felagilla, joka on yllättänyt minut virkeydellään kuluneella viikolla. Eilen sitten kapusin tyttären ratsun, Vissan, selkään. Se on välillä outo tapaus. Kovin jännittynyt se aina on, kun sillä ratsastan, koska sitä tapahtuu aivan liian harvoin. Nyt, kun tytär on kadottanut jonnekin ratsastusmotivaationsa, täytyy kyllä alkaa ratsastella Vissalla enemmänkin, ettei se aivan menetä kuntoaan. Se on iso kuin maapallo, kun käyttää niin tehokkaasti laidunruohonsa ja pelottaa ihan, että se saa jalkavaivoja liian painon vuoksi. Yhden eläimen ruuan säännöstely on kuitenkin tuossa pikkulaumassa hankalaa, joten otus on sitten päässyt lihomaan liikaa. Toisaalta talven tullen rasvakerrostakin tarvtaan, mutta liika on aina liikaa...

Eilnen ratsastus meni ihan ok. Pidän Vissalla ratsastuksesta, koska se on kuuliainen ja mukava ratsu, kun sille päälle sattuu. Tosin se on tammamaisen oikullinen ja saattaa yhtäkkiä alkaa punkea johonkin haluamaansa suuntaan ja sitten joutuu jonkin verran 'keskustelemaan' suunnasta ja vauhdistakin. Annoin sen päästellä pahimpia höyryjä pois kunnon laukkasessiolla ja sen jälkeen se oli oikein mukava ja rentokin ratsu. Olimme molemmat melkoisen hikisiä eilisen tunnin lenkin jälkeen. Huuhdoin Vissasta hien pois ja se näytti ihanan siistiltä parisen minuuttia, kunnes meni piehtaroimaan hikikutinansa pois. Sitten se oli ihanan savinen ja näytti suurelta, onnelliselta porsaalta.

Ratsuttaja on pyytänyt lisäksi opettamaan harmaalle pallolle kuolaimet suussa syömistä, jotta sitä pääsisi palkkaamaan porkkanalla myös silloin kun kuolaimet ovat suussa. Tottakai Ísingin mielestä puuha on kivaa, kun siihen liittyy syömistä. ;) Viime päivinä olenkin ahkerasti syöttänyt prixiä ja porkkananpalasia pari-kolme kertaa päivässä. Tuntuu, että otus on oppinutkin syömään paremmin kuolaimet suussa. Pian päästään oikeasti ratsastamaan. Sitä kyllä odotan kovasti.

Jaa-a, mitäpä tässä enempiä jorisemaan, taidan mennä vielä torkkumaan hetkeksi aikaa sohvalle, kun kotona on niin rauhallista näin sunnuntai-aamuna. Ukko meni purjehduskisaan toimihenkilöksi ja tytär nukkuu vielä.