Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty...

Rekisteröidyin tänne jo lokakuussa 2004 tarkoituksena aloittaa blogin pito, ja pidinkin sitä privana jonkin aikaa, mutta sitten en kumminkaan aloittanut säännöllistä kirjoittamista ja jossain vaiheessa hävitin kaiken kirjoittamani. Yhtään en muista, miksi. Outoa.

Viime aikoina olen lukenut muutamia mukavia blogeja ja into saada omatkin jutut talteen kasvaa päivä päivältä. Etenkin kun uuden kameran myötä kuvien tuominenkin on paljon helpompaa. Tosin omaa kuvaa ei tee mieli laittaa esille ennekuin on 20 elopainoa laitettu jonnekin muualle. ;) Mutta ympärillä on vaikka kuinka paljon muuta kivaa, josta voi laittaa kuvia esille. :)

Elämääni kuuluu maatila Lohjalla, aviomies, kaksi lasta, joista toinen asuu jo omassa huushollissaan ja toinen kotona, kolme koiraa, kolme islanninhevosta ja yksi shetlanniponi sekä kissa. Töissä käyn kuitenkin kodin ulkopuolella ja se vie tietenkin leijonanosan ajasta, ikävä kyllä. Kaikenlaista pientä tapahtuu joka päivä ja yleensä aika nopeasti kaikki unohtuu, joten sinänsä järkevää olisi kirjata asioita muistiin, jotta niitä voisi sitten kiikkustuolissa joskus muistella ja naureskella.

Tänään oli 18-vuotiaan poikani toinen työpäivä. Eilen kuskasin hänet autolla sinne ja takaisin, koska omana tarkoituksenani oli tehdä etätyöpäivä, joten olin periaatteessa vapaana kuskailuun. (Työt sotki oksennustauti, mutta ei siitä sen enempiä.) Vein pojalle sitten illalla isäni vanhan maastopyörän -melkein uusi, isä saanut 60v-lahjaksi vuonna 1990 ;)- jotta työmatkat sujuisivat sillä jatkossa. Aamulla poika soitti, että kuolee, koska limaa nousee niin rajusti kurkkuun, ettei pysty polkemaan. Vannotti, että tulen hänet hakemaan kotiin, koska ei voi ei jaksa pyöräillä. En heti aiheesta innostunut, koska omaa työmatkaani moinen pidentää vaatimattomat 30 km. Ruokiksella poika sitten soitti, että voi polkea kotiin. Hienoa sinänsä. Varttia vaille neljä soitti taas ja kertoi polkevansa kotiin 7 tikkiä päässään. Oli tipauttanut laatikon varastohyllyltä päähänsä. Ei ole helppoa tuo työelämään siirtyminenkään.

Toinen lapsista, 16v tytär, on juuri päässyt Rovaniemelle ystävänsä kanssa. Tahtoi tehdä 3 päivän lomamatkan kohteenaan Ranua ja jääkarhut. Maaliskuusta asti hän on suunnitellut menevänsä valokuvaamaan Ranuan 3 jääkarhua. Ihan malliksi, koska sitten täysi-ikäisenä hän kuulemma menee Huippuvuorille kuvaamaan niitä vapaita jääkarhuja. Täytynee hommata hänelle jokin haulikkoammuntakurssi ennen sitä. :)

Itse tulin juuri agiltyharkoista parivuotiaan cairn Marilynin kanssa. Täytyy sanoa, että tämänpäiväinen treeni oli pettymys. Olen liian hidas ja ohjaukset ovat myöhässä, mikä johtaa siihen, että Marilyn ehtii miettiä kaikenlaista muuta eikä keskity vain suorittamiseen. Tänään se karkasi ihan lopuksi läheiseen metsään ja olinkin varma, että tulee pitkä ilta sitä etsiessä, mutta onneksi se sitten päättikin tulla takaisin.

Nyt olen yksin kotona, ukko on golfaamassa ja tulee varmaan pian kyllä kotiin. Pyykkikonetta pyörittelen, kävin hakemassa valtavan kassillisen pojan pyykkiä vielä harkkojen jälkeen ja lupasin sitä jo huomenna palautella.

Huomenillalla tulee mieheni sisko perheineen Espanjasta viettämään lomaa Suomeen. Heillä on oma mökki tuossa 400m päässä talostamme. Viipyvät kuulemma syyskuun alkuun eli ovat 42 päivää täällä täällä kertaa. Osan ajasta olen kylläkin tyttäreni kanssa Islannissa lomalla. Ensi maanantaina (31.7) starttaamme ja viivymme perillä 10 päivää. Se on matka, jota tuskin jaksan odottaa!