Ettipäin, sanoi mummo lumessa!

Jos ei oteta huomioon sitä, että olen saanut syöpädiagnoosin ja joudun kaikenmaailman ällöttäviin hoitoihin, niin muut uutiset taudista ovat olleet hyviä.  Lopputarkastuspalaverissa kirurgin kanssa käytiin läpi patologin lausunnot ja niistä ilmeni, että kaikki paha on saatu pois.  Tällä viikolla onkologin kanssa sain vielä tietää, että syöpätyyppi oli G1 eli kaikkein "kiltein" ja laiskin lisääntymään. Mahtavaa muuten, että syöpälääkärin vastaanottokin kesti tunnin, saimme kyllä perinpohjaisesti tietoa taudista ja hoidoista.

Ensi torstaina alkaa solumyrkkytiputus, 6 kertaa, 3 viikon välein. Tarkoittanee sitä, että heinäkuussa hoidot loppuvat.  Haittavaikutusten ja mahdollisten komplikaatioiden lista kuulosti loputtomalta ja hurjan pelottavalta.  Infektioriski, jonka vuoksi joutuu sairaalaan tiputukseen muutaman kerran, hiusten lähtö, kynsien lähtö, näön ja muistin (onneksi tilapäinen) heikkeneminen... Ja se, mitä en odottanut oli lihominen, minä kun kuvittelin saavuttavani kesään mennessä kauniin, eteerisen laihan vartalon kidutuksen palkkiona - niin ei, minä lihon ja lääkkeet aiheuttavat ruuan himoa.  Tasan ei kuulkaa mene onnen lahjat, ei.

Minulle kirjoitettujen reseptien määrä on varmaan isompi nyt kuin koko aiemman elämän aikana.  Kortisoinia, valkosolujen kiihdyttäjää, unilääkettä, kipulääkettä, pahoinvointilääkettä, ripulilääkettä - you name it!  Yleensä syön buranaa ja finrexniä, joten oudolta tuntuu moinen lääkkeiden määrä.  Tosin nyt sitä saa maksamilleen verille vastinettä, saan mm. injektioita, joiden hinta on noin 1000 € ja niitä annetaan kaiketi ainakin 3, ehkä jopa 6 kertaa.

Olen kuitenkin iloinen siitä, että hoidon ennuste on hyvä ja haittavaikutukset ovat vain tilapäisiä.  Nyt olen toipunut leikkauksesta hyvin ja olen käynyt muutaman kerran ratsastamassakin.  Tosin kahdet urheiluliivit päällekkäin pitää mennä, ettei ravissa tekisi kipeää - tänään sekään ei oikeastaan tuntunut.  Oikeastaan pieni kiristys kainalossa ja pinei väsymys (pitkät yöunet ja pakolliset päiväunet joka päivä)  on tällä hetkellä ainoa merkki leikkauksesta.  Kyllä saa tyytyväinen olla nykyisen lääketieteen tasosta!  Edelleenkin hoito on ollut perinpohjaista ja osaavaa ja henkilökunta todella ystävällistä ja asiantuntevaa. 

Yritän nyt nauttia kauunista talvipäivistä niin kauan kuin jaksan, tosin hoitojenkin aikana kuulemma on aina yksi väsymysviikko ja kaksi parempaa, joten enköhän pääse nauttimaan luonnosta ja ratsastelusta jatkossakin.

Tänään lenkki Isíngin kanssa oli ihanan aurinkoinen ja taivas pilvetön.

Uudenlainen elämäkumppani

Minulla on uusi elämänkumppani, josta tosin tahdon eroon mahdollisimman pian. 

Näin me kohtasimme: Sain viime vuoden lopulla kutsun seulontamammografiaan kuten niin moni muukin (onneksi) saa.  Muistin ystäväni alleviivatut kehotukset, että näitä ei saa jättää väliin ja laitoin ajan huolellisesti kalenteriini.  Olin jättänyt työkiireisiin vedoten jo pari seulontaa väliin ja nyt minua huolestutti aika lailla. 

Menin seulontaan ja jutellessani röntgenhoitajan kanssa ja kysellessäni, mitä hän kuvissa näkee sain vastauksen, että hän tutkii vain niiden laatua, ei sisältöä.  Silti minulle tuli väkevä tunne, että hän näki jotain muutakin.  Tunne taisi olla oikea, sillä runsaan viikon kuluttua sain kutsun jatkotutkimuksiin.  Otettiin pari koepalaa vasemmalta puolen, myös kainalosta ja sitten taas sain odotella viikon verran.  Öisin tuntui siltä, että pieni kindermunan kapseli tykytti vasemman rintani sivussa, kasvain oli ilmeisesti ärsyyntynyt koepalan otosta.  Sain kuitenkin melko hyvin nukutuksi ja olin positiivisella mielellä.  Tuli mitä tuli, ilman taistelua ei luovuteta!

Vastausten piti tulla maanantaina, mutta kun kiidin potkukelkallani kylätietä kotiinpäin perjantaina aamupäivällä -29C pakkasessa, puhelimeni soi ja kun vastasin kohmeisin sormin, puhelimessa oli minulta näytteet ottanut lääkäri, joka kertoi, että kasvain on pahalaatuinen ja kainalon imusolmukkeessakin on pieni löydös.  Lähete lähti heti eteenpäin Helsingin kirurgiseen sairaallaan, joka onneksi on Pohjoismaiden huippupaikka näiden asioiden hoidossa.  Sairaslomaa olisi edessä ainakin kaksi kuukautta.  

Nopeammin kuin tajusinkaan, minut oli vedetty julkisen terveydenhoidon tarjoaman erittäin tehokkaan hoitoputken läpi: kävin tapaamassa leikkaavaa kirurgia, anestesialääkäriä, syöpähoitajaa, sain ajan leikkaukseen, minut nukutettiin, leikattiin ja herätettiin. Sairaalassa vietin vain yhden yön. Hoitajat ja lääkärit olivat sydänlämpöisiä, silmiin katsovia ja ammattitaitoisia.  Tunsin olevani hyvissä käsissä koko ajan. 

Nyt olen viikon verran kuljettanut vyölläni dreenipussukkaa, jonka tyhjennän joka aamu ja tänään iltapäivällä saan moisen iljetyksen pois.  Sen kanssa on tietenkin hankala olla ja nukkua, mutta se lienee kuitenkin pikkujuttu kokonaisuuden kannalta.  Minulle on tehty nk. säästävä leikkaus eli vain kasvain ja sen ympäriltä jonkin verran tervettä kudosta on poistettu ja kainalon imusolmukkeita on poistettu.  Jatkossa tulee varoa haavojen saamista vasempaan käteen, koska tulehduksen riski on iso.

Keskustelussa leikkaavan kirurgin kanssa tajusin, että kovasti pelkäämäni leikkaus on tässä se pikkujuttu, voimiani ja positivisuuttani tullaan eniten tarvitsemaan jatkohoidoissa, joita tulen saamaan seuraavan puolen vuoden ajan.  Onneksi lähelläni on kannustavia ja rakastavia ihmisiä, joten yksin ei tarvitse huolienkaan kanssa olla.

Ensimmäisenä aamuna leikkauksen jälkeen taivas oli sininen ja mieltäpiristävä

---

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

- Eeva Kilpi