Levin loppukesää ihailemassa

Pikkupeikko-Maija sai kuin saikin kaksi viikkoa lomaa Sirkan postineidin hommista ja eräänä aurinkoisena maanantaiaamuna hän koko yön ajettuaan tupsahti autollaan kotipihaan.  Olin laittanut hänelle lakanat valmiiksi, jotta hän kävisi unille raskaan matkan jälkeen, mutta ei: hän halusi ensin kirppiksille ja kiinalaiseen ravintolaan.  Tuollainen 13 tunnin pikkuinen autoajelu ei vielä väsyttänyt tarpeeksi.  Niinhän sitä sitten tehtiin.  Päiväunet maittoivat sitten jo hyvin.

Kaksi viikkoa meni nopeasti ja kun tuli paluun aika, sovimme, että lähden mukaan automatkalle toiseksi kuskiksi ja tulen sitten junakyydillä muutaman päivän päästä takaisin.  Sovittiin, että lähdemme matkaan aamuvarhain sunnuntaina, mutta lähtö hieman viivästyi ja niin lähdimme matkaan viime sunnuntaiaamuna klo 10 jälkeen. Edessä 1000 km ja helteinen päivä.  Kaksi naista ja koira reissussa, joten pysähdykset tehtiin Louhen ehdoilla.

Pitstop Vaajakoski oli varmaan Louhen mielestä mukavin

Kello oli lähempänä yhtä yöllä, kun pääsimme perille Sirkkaan.  Kaunis aurinkoinen päivä oli vaihtunut rankkasateiseen iltaan.  Matkan varrella näimme ison palasen kaunista Suomen luontoa hiukan harmitellen aikataulua, joka ei sallinut pitkiä pysähdystaukoja.

Maanantaiaamuna Maija jäi työmaalle - takahuoneesta kuunnelleena vaikutti siltä, että loma oli virkistänyt ja töihin oli taas mukava palata - ja minä suuntasin tieni ylös Levin huipulle.  Sää oli aivan mahtava ja huipulta näki kauaksi.  Pikkuiset poutapilvipallerot olivat matkalla jostain jonnekin niin säntillisessa jonossa, että kuka vaan päiväkotiopettaja olisi ollut ylpeä pikkuisten käytöksestä.

Kuvat ehkä kannattaa klikata suuremmiksi ja hengittää niiden tahtiin hetki.

Kasasin omankin kivikeon onnea tuottamaan.

Illalla Maijan työpäivän jälkeen väsytti edellisen päivän ajomatka ja kulunut päivä kumpaakin ja teimme iltapalaksi Halkjärveltä poimituista kantarelleista kastikkeen, keitimme papuja ja uusia perunoita lisukkkeiksi ja paistoimme xl-kokoiset naudanlihanpihvit.  Louhi sai kantarellikastikkeen jämät ja pian Maijan asunnosta kuului vain kolmen olennon uninen tuhina.

Tiistaikin valkeni aurinkoisena ja kauniina.  Lapissa on muuten paljn raikkaampi ilma kuin etelässä, vaikka eteläkin on Etelä-Eurooppaan verrattuna kuin vuoripuroa vertaisi mutalammikkoon.

Maija jäi taas töihin ja minä kiipesin taas Leville. Taivas oli toisenlainen kuin edellisenä päivänä, jotenkin huikaisevia nuo pilvet ja niiden tekemät kuviot.

Valonsäteet pilvien välistä kiilautuivat maahan kuin pikkulapsen piirtämässä auringossa

Taivas on sininen ja valkoinen...

Henki salpautuu tätä katsellessa

Taivaan värissä ja valossa oli jotain aivan erityistä

Ehkä ei tarvitse selittää?

Levin huipulle on tehty helppokulkuinen polku 

Tätä pääsee vaikka pyörätuolilla, aivan huikeat näkymät!

Kapusin alas rinteiltä, kävin ostoksilla Kittilässä, koiranruokaa ja lounassalaattia.  Lounaan syötyäni menin pariksi tunniksi kylpylään lillumaan lämpimään veteen.  Vielä oli tarkoitus käydä ratsastamassa, joten ostimme iltaruuaksi lämpimien voileipien ainekset, koska rähjäisenä ja väsyneenä emme olisi jaksaneet enää raahautua ravintolaillalliselle.

Kotiin päästyämme totesimme, että Louhella ei ollut kaikki ok.  Se oli oksennellut joka paikkaan ja käveli kankeasti ja vaikeasti.  Lisäksi se sai jotain outoja kouristuksia. Pariin paikkaan soitettuamme totesimme, että on viisainta lähteä päivystävälle eläinlääkärille, koska mahdollisuudet siihen, että sillä oli suolenkiertymä olivat olemassa. Lapissa matkat ovat pitkiä, onneksi päivystäjä oli vain Sodankylässä eikä vielä kauempana.

Matkalla saimme tutustua porojen tapaan juosta jolkottaa auton edessä kilometrikaupalla
(no ainakin kilometrin verran nämä juoksivat edellämme, kunnes tuli sopiva risteys niiden väistää)

Perillä lääkärissä Lou sai kipupiikin, siitä otettiin verinäytteet  ja mukaamme saimme parafiiniä mahdollisen suolituokoksen avaamiseksi. Maksan toimintahäiriötä ell epäili noiden kouristuskohtausten vuoksi.  Kipulääkkeen vaikutuksesta Lou nukkui tokkurassa koko paluumatkan ja perillä se sai ulostetuksi, joten päätimme jättää parafiinin vielä varastoon.  Muutenkin koira vaikutti jo normaalimmalta, joten iltapalan syötyämme kävimme unille toivoen parempaa aamuksi.

Kesiviikkoaamuna Loukku vaikutti jo normaalilta, mutta otimme sen mukaan tarkkailtavaksi.  Nyt minulla oli tunturikiipelijäkaverikin ja yhdessä lähdimme Loun kanssa liikkeelle.  Ilmeisesti Louhen sairaus johtui sipulin aiheuttamista kovista ilmavaivoista.  Verikokeetkin näyttivät myöhemmin aivan normaaleilta, joten jokin tilapäinen ongelma oli kyseessä.

Päivä oli pilvisempi ja tuulisempi kuin edellisinä päivinä. Louhi istuikin hyvin
tyytyväisenä tunturin kupeessa ja nuuski tuulen tuomia viestejä.

Sammalet ovat piirtäneet karttoja kiviin

Pilvien varjot kulkevat - niitä on hauska seurata
(kuva on otettu aidan raosta)

 Illansuussa kävimme sitten vielä issikoimassa yhdessä Maijan kanssa.  Ihanat kangasmaastot, raikkaana polun vieressä soliseva tunturipuro ja vielä illalla klo 21 paistava aurinko sekä mukava, helppotölttinen, pehmeäsuinen hevonen jäävät pitkäksi aikaa mieleeni pienenä palana taivasta maan päällä.

Ihana valo, sinä olet aurinkoni...

Illalla Maija teki meille ihanaa tomaatti-katkarapusoppaansa runsaalla vakosipuilla maustettuna. Nammm, miten hyvää.

Torstaiaamuna klo 9:50 lähti linja-auto kohti etelää ja kotia.  Rovaniemellä parin tunnin odotus junalle sujui lounaan ja ekirjan parissa. Edellinen juna lähti 2 minuuttia ennen bussin aikataulun mukaista saapumista.  Bussihan toki oli 10 minuuttia etuajassa, mutta siinä ajassa ei kuulemma lipputoimistossa ehtinyt vaihtaa lippua.  Oulussa oli toinen vaihto ja siitä eteenpäin juna oli hieno ja moderni pendolino.  Matka meni melko mukavasti ukkokullan uuden tabletin ja ekirjojen ansiosta.  Haydaytakin tuli pelattua säntillisesti koko päivä. Klo 23:50 ukkokulta nouti minut Pasilan asemalta. Kyllä unetti, kun pääsin kotiin.

Mukava reissu, ainoa varjopuoli oli se, että Lapissa oli vielä kesä enkä päässyt näkemään ruska-ajan värejä.