Hei hei, mikä sulla on, kun oot onneton, mikä sul on...

*** Nyt jos et halua lukea itsesäälin täyttämää valitusta, niin laitapa selainikkuna suosiolla kiinni. *** 

Taakse jäänyt jouluaika on ollut varmaan elämäni turhin ja jollain lailla masentavin.  Muutama valopilkku toki tähänkin aikaan on mahtunut, yhteiset hetket itselle tärkeiden ihmisten kanssa ovat piristäneet mieltä.  Taustalla on kuitenkin tunne, että sellaisia hetkiä on vähemmän kuin ennen.  Sehän on tietenkin aivan luonnollista, kun lapset ovat jo aikuisia ja viettävät enemmän aikaa niiden ihmisten kanssa, jotka ovat heidän elämässään tärkeimpiä.

En tahtoisi valittaa, mutta
... kyllä tämä surkea, sateinen, kurainen, pimeä sää myös vie minulta halun piristää itseäni ulkoilemalla.  Olen kuitenkin tottunut olemaan ulkona vapaa-ajastani melko suuren osan, mutta nyt en ole saanut itseäni lähtemään ulos. Valehtelematta lähes joka ikinen päivä on satanut, ikkunat ropisevat ja taivas on harmaa kuin mielialani.  Saamattomana olen kaikki vapaapäiväni istuskellut sisällä surffaillen netissä, telkkaria katsellen ja kaikenlaisia turhia murheita mietiskellen.  Tänään ei satanut ja ajattelin lähteä ratsastamaan, mutta kun kaupasta tultuani näin kaksi kuran peittämää hevosta metsässä ja mietin sen kuran harjaamista irti tahmeasta karvasta, niin enpäs sitten mennytkään.  Olen turhautunut siitä, että monta vapaapäivää on ikäänkuin kulunut hukkaan, kun en ole saanut mitään järkevää aikaiseksi.  Ehkä tämä on sitä kaamosmasennusta... Totisesti toivon, ettei tämä olotila kestä kauan!

Ensi viikolla vaihtuu vuosi, työviikkokin on vain kolmipäiväinen, tämänviikkoisen yksipäiväisen sijaan se tietenkin on huomattavasti pitempi, mutta lyhyt silti ja lisää vapaata on tiedossa.  Voi, miten hurjasti toivonkaan, että säät suosivat hiukan enemmän tulevia vapaita ja pääsisin irti tästä harmaasta, painavasta murheellisesta olosta, joka on kuin märkä viitta päälläni.

Otin perinteisen joulukuusikuvan, mukaan tuli pyytämättä pari koiraa
(Disan ilme on todella vaivautunut, kun sitä näin zoomaillaan)

Joulu on jo ovella...

Joulu joululta tulen laiskemmaksi näiden jouluvalmistelujen kanssa.  Tänä vuonna joulusiivous on toistaiseksi ollut vain imurointi. Ukkokullan kanssa käytiin perjantaina ostamassa lähes kaikki lahjat yhtenä päivänä, Mikon kanssa kävimme hankkimassa loppuja lahjoja lauantaina.  Jouluruuat haki ukkokulta äskettäin ruokakaupasta - kaikki ruuat siis valmisruokia. KInkun toki paistan ruiskuoressa leivinuunissa, joka onkin jo lämpiämässä.

Ukkokulta kera Wilman tuonee kohta joulukuusen tupaan ja he koristelevat sen, minusta kuusi riittää hyvin joulutunnelman luomiseksi.  Luultavasti ukkokulta ei ole ihan samaa mieltä, joten jossain vaiheessa tämä laiskuuteni kostautunee sanakopuna ukkokullan joulustressin vuoksi, mutta toivottavasti se on ohi ennen kuin Suomen Turku julistaa joulurauhan.   Sen jälkeen pääsemme rauhaisaan joulutunnelmaan kerä pähkinöiden, rusinoiden ja kynttilöiden, jouluruuan, levon ja rauhan.

Jouluaatto on huomenna, mutta minun suuresti odottamani talven päivä oli jo lauantaina: talvipäivänseisaus.  Vielä ei huomaa, että päivät pitenevät, mutta riittää, että sen tietää: kuljemme kevättä ja valoa kohti.

Tämä "talvi" onkin ollut ankein pitkään aikaan, pellot ovat pehmeinä jatkuvasta vesisateesta ja iltojen pimeyskin tuntuu pimeämmältä, kun odotettua lunta ei ole tullut.

8.12.13 oli sentään hiukan lunta, mutta nyt ei ole yhtään jäljellä

Ilman Kleppaa ja sen iloisuutta olisi varmaan vieläkin synkempää

Suomen Turusta tuli mieleen että Pikkupeikko aka tyttärein Maija on hankkinut Turusta asunnon keskustan puutaloalueelta ja on valtaisan innoissaan vaihtamassa Etelä-Pohjanmaan maalaismaisemat kaupunkiasumiseen.  Asunto näytti esitteessä persoonalliselta ja kauniilta puuhelloineen ja kierreportaineen. Toivottavasti hän löytäisi sieltä työpaikan nyt, kun opiskelu menikin vähäksi aikaa hyllylle.  Harmi sinänsä, mutta koska luultavasti elämme vain kerran, niin jokaisella pitää olla oikeus tehdä uusiakin valintoja.

Minullakin on lähes viikko lomaa tässä Joulun aikaan, joten ehdin hyvin lepäillä ja nauttia näiden kiireisten jouluvalmistelujen jälkeen. 

Hyvää Joulua kaikille!

Hei, mennään tsiigaan avaruuden ikkunaa...

Koko marraskuu oli niin pimeä, että eipä sitä paljon muuta ole tullut nähtyäkään kuin taivaankansi.   Viime tekstini jälkeen olen ollut vielä pari kertaa Joensuussa ja kerran Jyväskylässä ja joka kerta on maan tasalla ollut varsin pimeää, mutta taivaankantta on vuoroin valaissut valtava täysikuu ja vuoroin tuhannet tähdet.  Sinä päivänä, kun matkustin tähtikirkkaan taivaan alla, olisi äitini täyttänyt 80 vuotta.  Muistelinkin häntä melkein koko matkan ja ajattelin, että varmasti hän on jokin niistä kimaltavista tähdistä ja voi seurata menoani.

Jyväskylässä käytiin marraskuun puolen välin tienoilla pyörähtämässä näyttelyssä: Disa, Kleppa ja Kossi.  Kossi ja Kleppa olivat junnuluokassa ja Kossi pokkasikin itselleen upeasti ERI:n ja SA:n, Disa ja Kleppa saivat EH:n.  Disa oli tuomarin mielelestä iso ja maskuliininen (ihmeellistä, sen suurista korvista ei sanottu tällä kertaa mitään)  ja Kleppa puolestaan oli kehittymätön ja sillä oli huonot korvat.  Meni kokemuksen piikkiin siis meiltä tämä reissu.

Kossi käyttäytyi kehän ulkopuolella varsin nulikkamaisesti, haukkui ja ei oikein totellut, mutta kehässä se oli mallikkaasti.  Kleppa taas, aivan vastoin odotuksiani, meni kehässä aivan kipsiin, kun tuomari kopeloi sen rakennetta ja hampaita.  Jos pieni koira voisi tietää, että eläimiä viedään teuraaksi, niin Kleppa oli kehässä juuri sen näköinen: hämillään ja korvat aivan rutussa.  Koko sen kroppa sanoi: 'Apua!'.   Disa sitävastoin oli melko reipas ja olinkin tyytyväinen, kun se piti häntäänsäkin pystyssä lähes koko ajan. 

Ihanaa, että Hanna kerkisi mukaani näyttelyyn, kun Maritalla oli muuta puuhaa - muuten olisin kyllä ollut aika pulassa tuon kolmikon kanssa.

Kleppa hämillään ja korvat rutussa (c) Sanna Rasimus

Jännitin Jyväskylän reissussa eniten sitä, miten Disa ja Kleppa osaavat olla kerrostalossa hiljaa, kun eivät ole koskaan olleet moisessa ja miten remmissä onnistuu tarpeiden teko, kun sitä ainakaan Kleppa ei ole koskaan ennen joutunut tekemään.  Kerrostalossa ei tainnut kummaltakaan päästä haukun haukkua ja asioiminenkin onnistui, kun malttoi tarpeeksi tepastella ulkona.  Yhden kerran Kleppa oli käynyt tekemässä lammikon lattialle, mikä on kyllä aika hyvin tuossa tilanteessa.

Kännykuvan laatu on surkea, mutta kuva kertoo, että remmiulkoilu kolmen kanssa meni hienosti.

Visiitti serkkutytön luokse oli taas mukava, kerittiin turista kaikenlaista ja taas sain tuntea itseni tervetulleeksi.  Joulukuun tapaaminen taitaa meiltä jäädä väliin, mutta tammikuussa on sitten taas täällä Lohjalla palju lämpimänä.

Kerkisin tavata Tuijan ja Peponkin ja käytiin leikkimässä heidän borderterriereidensä kanssa.  Kyllä oli vauhdikasta menoa!

Kyy edellä ja Keppa perässä: kyllä oli kivaa lapsilla!  (c) Tuija Kortelainen

Kovaa voi mennä, vaikka olisi pallo suussa!  (c) Tuija Kortelainen

Disakin intoutui jahtaamaan Kyytä  (c) Tuija Kortelainen

Jyväskylästä matkani jatkui suoraan Joensuuhun ja ihana ukkokultani ajoi 2 h per suunta hakeakseen koirat minulta Heinolasta, jottei minun matkani kestäisi ihan niin kauan. Meidän perheen miehet ovat kyllä aina valmiina auttamaan, vaikka ajomatkaa tulisi paljonkin.  (Tässä muutama viikko takaperin "Team Ahma" (Mikko ja ukkokulta) ajelivat Ylöjärvelle laittamaan Maijan autoon öljyä ja vettä arki-iltana klo 22 maissa.  Olisihan sitä voinut toki laittaa silloinkin, kun ne renkaat vaihdettiin, mutta sellaista se joskun on naisautoilijoiden kanssa...)

Odotan kovasti lunta ja pikkupakkasta, eilen oli jo hetken aika lupaavaa, kun tein pienen ratsastuslenkin Isíngillä, mutta tänään on taas satanut vettä ja räntää.  Voi, kun tulisi lumi ja talvi!

Aurinko kimalsi ja maa oli jäässä ja kuurassa.

Tätä säälittävää kuuraa ei voi lumeksi sanoa.  (Ja nyt sekin on jo sulanut pois.)

Tätä kirjoittaessani sähköt välkähtelevät aina silloin tällöin, Oskarin myrsky tekee tuloaan...

---

Ihan asiasta kukkaruukkuun, olen joskus miettinyt, että tuolla sosiaalisen median puolella joillakin ihmisillä saattaisi olla käyttöä kommentoinnin estolaitteelle - kun promilleja on tarpeeksi puhalluskokeessa ei kommentti-ikkuna enää toimisi.  Se säästäisi varmaan läheiset turhilta loukkaantumisilta ja näiden kommentoijienkaan ei tarvitsisi sitten seuraavana päivänä hävetä.  Olisikohan siinä markkinarakoa - kuka lähtisi mukaan tuotekehittelyyn?