tiistaina, elokuuta 31, 2010

Jumalatar Keravalta

Olen työmatkalla Joensuussa, istuskelen viihtyisässä (hehehh) tilapäisasunnossani sairaalan asuntolassa, nautiskelen naposteluporkkanoita ja juotavaa ja nyt on aikaa hiukan päivitellä viime aikojen tapahtumia.

Runsas viikko kulunut viime päivityksestä ja vaikkamitäkivaajamuuta on tapahtunut sen jälkeen, jotain ehtii/muistaa tässä luetellakin:
  • Olen ahkerasti ratsastellut ja nauttinut siitä hurjasti. Kaikki hevoseni ovat ihania, kuten muistelinkin ja on mukavaa, kun olen saanut Kaisasta ratsastuskaverin. 
  • Pikkupeikko koirineen löysi oman kodin, sai viime perjantaina tietää, muutti kiireellä ja aivan "liekeissä" pois lauantaina.  Iloista ja haikeaa - haikeaa lähinnä kai kahdesta syystä: peikko on olletikin lopullisesti poissa "kotoa" ja meitä on jäljellä enää kaksi mörökölliä ja se, jos mikä, tuntuu vanhuuden odottelulta - toisekseen Pikkupeikon koiruuksia - etenkin Louhi-lasta tulee ikävä - kukapa ei haluaisi koiranpentua rutistella tai silitellä sileäturkkista ja aikuiseksi muuttunutta Karmaa, josta olen myös kovasti alkanut pitää.
  • Viime viikonloppuna oli islanninhevosnäyttely Kytäjällä, se onnistui hyvin, kiitos osaavan toimihenkilöjoukon - kaamea varsakuume iski tuttuun tapaan yksivuotiaiden kohdalla, mutta onneksi tänä vuonna ei enää ehdi astutella hevosia. 
Siellä näyttelyssä iski lujempaa koiranpentukuume.  Minähän en pahemmin muuten sairastele kuumetauteja, mutta nämä "eläinkuumeet" kun tulevat, niin ne tulevat kovaa ja saattavat aivot tilaan, jossa alkaa oikeasti tapahtua.

Olen kauan ihaillut islanninlammaskoiria, ensimmäinen suuri ihailun kohteeni oli Misan Rune, jonka monet varmasti muistavat agilityareenoilta. Nauravampaa ja mukavampaa koiraa saanee hakea. Myöhemmin, kun olen tutustunut rodun muihin edustajiin, olen todennut, että ilo ja tarkkavaisuus ovat rotuominaisuus. Näyttelyssä ihailimme Krilaa ja sen lutuista luonnetta ja mietimme porukalla, että tuommonen pitäisi saada. Pari meistä jo tilasi Krilan pennunkin, myös minä ilmottauduin halukkaaksi.  Olen joskus googletellut koiranpentuja rodusta, mutta koskaan ei oikein ole ollut sopiva aika tai pentuja saatavilla.

Kotiin mentyäni lähdin googlettelemaan ja Keravalta löytyi iso koirapentue kuvineen ja ihanine esittelyineen, kennelnimi Vongoivan.  Lähdin maanantaina työmatkalle tänne Joensuuhun ja aamusella soittelin kasvattajalle ja totesimme lähes yllättäen olevamme ennestään tuttuja ja niin pysähdyin Keravalla. Tiesin jo lähtiessäni, ettei koiranpentuja katselemaan mennä vaan valitsemaan oma.  Kaksi pennuista oli onneksi vielä vapaana (mieluisimman nettisivujen perusteella oli kasvattaja varannut itselleen) ja perillä omalta tuntui se pentu, jota kasvattaja luonnehti nettisivuilla: "Vaikka tätä kirjoitettaessa Disa on massaltaan pentueen kevein, hän ei todellakaan ole mikään pahnan pohjimmainen. Disa on aina porukan etunenässä, rohkea, reipas ja leikkisä".  Sopisi agilityyn, tallikaveriksi ja mukaan juoksemaan ratsastusretkillä.

Niin sitä sitten tehtiin alustavat kaupat ja vahvistuksen soitin melko pian autosta, kun olin uskaltanut ukkokullalle kertoa hankinnastani.  Perustelutkin olivat mahtavat: kaikki matot on jo muutenkin ulkona, koska niihin on Louhi pissinnyt. Sain kyllä ansaitut moitteet siitä, että taas tein omin päin ratkaisuja, mutta ilmeisesti saan kuitenkin mennä takaisin kotiin...

Pentueen vanhemmat: Stella ja Kelmi (kisaavat agilityn kolmosluokassa)


Pallo vai kana - pallo vai kana?
Kumikana on mieleinen, niitä meiltäkin löytyy.

Vähänkö oon soma?
Toiveissa olisi, että aikataulut sopisivat ja jumalatteremme (sitä nimittäin Disa-nimi tarkoittaa) pääsisi arvoiseensa joukkoon Kleopatran ja Marilynin kanssa jo huomenna kotimatkallani. Toki nimiperheeseen sopivat hyvin Karma ja Louhikin - pojan Rami-Rampe -koira saa edelleen olla se rakastettava renttu koko rinsessalaumassa. Kyllähän siinä häntiä riittää, jos kaikki yhteen osutaan - ja miksei välillä osuttaisikin.

3 kommenttia:

- Tuija - kirjoitti...

Uijui!! Ihana <3

Mari kirjoitti...

Ihana on kerrassaan! Katsoin ensin että toinen vanhemmista on bc ;)

Milla kirjoitti...

Aivan ihana uutinen täällä taas! Onnea aivan hillittömän suloisesta pennusta. Nimi on todella kaunis ;)