Sampanjaa!

Otsikko voisi viitata vappuun, mutta se viittaa keskiviikkoon. Poikani sai viime keskiviikkona tehdyksi viimeisen opintosuorituksen sähköasentajan ammattitutkintoon. Hetken jo luulin, että en sitä päivää koskaan näkisi, mutta onneksi olin väärässä! Onnittelut vielä kerran!

Ensi kuun lopussa saamme viettää tuplavalmistujaisjuhlia, kun pikkupeikko saa päästötodistuksen valokuvauskoulustaan. Hän on muuten varmasti ylpeä tästä otoksestani, jonka nappasin pihapiiriimme vierailemaan tulleista peuroista. Kuva on niin harmoninen eivätkä nuo hevosaitojen riipinraapin roikkuvat sähkölangat ja keskellä kuvaa tököttävä vino aitatolppa yhtään häiritse tunnelmaa. Peurojen hörökorvat ovat kuitenkin aika liikuttavat.

Tänään on vappuaatto. Hipsin tästä töihin, jotta pääsen kotiin nauttimaan aattopöntöstä, nakeista, lihapullista, dipeistä, salaateista ja sampanjasta. Kuukausi jo takana uudessa työpaikassa ja edelleen olen iloinen tekemästäni päätöksestä.

Hauskaa Vappua!

Takatalvi?

Olin eilen Lohjan Purjehtijoiden majalla kokouksessa Lohjanjärven rannalla. Jäät olivat jo melkein lähteneet ja rannalla oli vain tuollaista kiehtovan näköistä jäämurskaa. Tuossa olisi varmaan hyytävän kylmä uida. Kokous kesti pari tuntia ja kun lähdimme pois, oli hyhmä jo sulanut pois.

Nyt on parina päivänä lupaavasti alkaneen kevään sijaan taas satanut lunta ja räntää ja aamuisin on ollut muutama aste pakkasta. Hieman masentavaa. Onneksi on kuitenkin siisti ja kiva sisätyö, ettei tarvitse ulkona palella.

Kirjoitin muuten viimeksi, että raskaasta viikosta huolimatta aion mennä vesijuoksemaan. No pöh, nukahdin ja jäin sitten töllöttämään telkkaria. Nyt en kirjoita, että aion tänään siivota. Viimeksi, kun kirjoitin sellaista sekin jäi tekemättä. Laiska, mikä laiska.

Keikkuva kevät

Eilen ihailin, kuinka nurmikossa on jo aavistus vihreästä. Tänään heräsin tällaiseen näkyyn. Kuva on kotityöhuoneeni ikkunasta. On se vaan edelleen totta, että "kevät keikkuen tulevi".

Viime päivinä on ollut kaikenlaista tohinaa, aamuisin nukkuisi mielellään pitempäänkin. Lauantaina olin vuoden ensimmäisten agilityn ulkokisojen kuuluttajana 13 tuntia. Jokin ajatuskatko tuli aamulla, kun lähdin farkuissa ilman pitkiä kalsareita paikalle ja sitten sää oli vuoroin pakkasta ja vuoroin sadetta. Oli kylmä. Kylmästä huolimatta olin ihan hyvällä mielellä, meillä on mahtavaa talkooporukkaa, joiden seurasta nauttii kisojen aikana. Kukaan ei tiuski eikä äyski, hommat hoidetaan hymyssä suin.

Sunnuntaina Tampereella. Sihy järjesti Benni-päivän tilalle tapahtuman, jossa oli kouluratsastusvalmentaja ja issikkavalmentaja kouluttamassa paria ratsukkoa sekä nuorten hevosten kouluttaja kertomassa omista hommistaan. Päivän varoitusajalla polkaistu tapahtuma oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä.

Maanantaina piti lentää Joensuuhun työmatkalle, mutta koska ilmatila oli tuhkapilven vuoksi suljettuna, lensimme pomon Volvolla sinne maanantaina aamutuimaan. Starttasin kotoa 4:30 ja hyppäsin Tuusulasta pomon kyytiin. Pari ihan mukavaa työpäivää siellä ja takaisin olin tiistai-iltana klo 20:30. Oli kiva tavata Joensuulainen työkaverini, Tiina, jonka kanssa tulimme valtavan hyvin toimeen. Naurua riitti.

Eilinen oli ihan normipäivä ja huomenna on jo perjantai. Liian nopsaan kuluvat viikot! Tänään illalla menen kyllä taas vesijuoksuun, olen huomannut sen auttavan jumiutuneeseen selkääni. Selkäni on todella jumissa pitkien automatkojen ja kylmässä seisomisen vuoksi.

Mutta nyt pitää saada itsensä liikkeelle, hiukan hirvittää tuo rantäinen maa. Luulisin kuitenkin, että tiet ovat sulat, sillä lämpötila on plussan puolella.

Cash, not ash!

Otsikko viittaa vitsiin, jokan eilen luin:
Britain: WTF Iceland?!? Why did you send us volcanic ash ? Our airspace has shut down.
Iceland: What ? It's what you asked for isn't it ?
Britain: NO! Cash! Cash you dyslexic fuck. CASH!
Iceland: woooops...

Euroopan lentoliikenne on kokonaan keskeytetty, koska Islannissa purkautunut tulivuori Eyjafjallajökull-jäätikön alla on purskauttanut tuhkat ilmatilaan. Minua tämä koskettaa sikäli, että olen ollut mukana järjestämässä Benni Lindal -päivää Tampereelle ja Bennin pitäisi lentää huomenna Islannista Norjan kautta Suomeen. Olisi ikävää, mikäli tilaisuus jouduttaisiin perumaan.

Toisaalta varajärjestelynä luultavasti toimii se, että tietääkseni Suomessa on joku islantilainen huippuvalmentaja, joka puolestaan ei pääse takaisin, joten varmaan pyöräytämme sitten aiheen hänen ympärilleen.

Tässä sitä kuitenkin peukkuja pidetään, jotta tuulet puhaltaisivat tuhkat muualle ja Benni pääsisi Suomeen.

Tänään on perjantai, jo toinen työviikkoni uudessa paikassa on päättymässä. Edelleen työ tuntuu mukavalta niiltä osin, kun olen päässyt töitä tekemään. Silloin, kun ei ole töitä, opiskelen saadakseni sertifioitua taitojani. Maanantaina pitäisi lentää Joensuuhun työmatkalle. Saapas nähdä, kulkevatko koneet silloinkaan...

Peukut pystyyn, ystävät!

Vauhdilla

Lumi on hävinnyt vauhdilla, kevät etenee kovaa vauhtia. Nyt näyttäisi jo aurinkokin näyttäytyvän, joten täytyy käydä jonkinlainen lenkki ratsastamassa tänään. Ensi viikonloppu menee kokonaan muissa hommissa, joten pitää nyt nauttia siitä, että on aikaa ratsastaa.

Vaahteranlehtien nenät itävät hurjan nopeasti. Ajatella, jos kaikista niistä tulisi puita, niin eipä tänne paljon muuta mahtuisikaan kuin vaahteroita. Hävikki on kuitenkin melkoinen, joten eipä meilläpäin ainakaan näy vaahterantaimia kovin paljon.

Ensimmäinen, kolmipäiväinen työviikko meni mukavasti. Tuntuu siltä, että tein oikean valinnan, kun vaihdoin työpaikkaa. Töitäkin on heti ensimmäisen päivän asennusrumban jälkeen ollut ihan sopivasti. Lähes päivittäiset päiväunet loman aikana meinasivat kyllä vaikeuttaa työntekoa lounaan jälkeen, mutta eiköhän sitä tuollaiseenkin rytmiin totu.

Mutta nyt imuroimaan, että saa sitten tehdä jotain kivaa. "Ensin työ, sitten leikki" opetti äitini aikanaan.

*jatkoa* Hmm. Aurinko paistoi niin houkuttelevasti, että päätin sittenkin leikkiä ensin ja kävin ratsastamassa. Näin ensimmäiset nokkosperhoset ja ensimmäiset leskenlehdet. Sitruunaperhosiakin lenteli kovasti ilmassa. On se vaan tosiaan uskottava, että kevät on tässä ja nyt.

Pelästytin myös pari kurkea lentoon lähipellolta ja ne lensivät uljaina huutaen protestiaan pois.

Muistellen

Isäni täyttäisi tänään 80 vuotta. Hän menehtyi 70-vuotispäivänään, joten en juhlista tätä päivää muuten kuin sytyttämällä hänen muistokseen muutamia kynttilöitä. On vaikea uskoa, että isän poismenosta on jo 10 vuotta.

Oikeasti isästä kuoli kovin suuri osa jo neljä vuotta aiemmin, kun äitini kuoli. Elämänilo, huumori, nauru ja pilke silmäkulmissa katosi sinä päivänä. Voi olla, että ne katosivat jo hieman aiemminkin, vaikea sanoa. Oli varmasti hyvin rankkaa nähdä elämänkumppanin kuihtuvan pois.

Itse kuitenkin haluaisin muistaa isän huolehtivana, älykkäänä, iloisena ja alati elämässään uusia oivalluksia etsivänä miehenä. Kun olin kolmevuotias, hän opetti minulle joka päivä uuden ruotsinkielisen sanan piirtämällä pieneen vihkoon jonkin esineen ja kertomalla, miten se sanotaan ruotsiksi. Hän opetti minulle yhteenlaskua, jakolaskuja ja murtolukuja jo ennen kuin olin kouluikäinen. Vähän vanhempana tein isän kanssa pitkiä kävelyretkiä pimenevässä illassa ja hän opetti minulle tähtien ja tähtikuvioiden nimiä. Jokainen päivä oli uusi seikkailu, jotain uutta ja jotain ajateltavaa joka päivä.

Jos luin tai kuulin jostain uuden sanan, sen merkitys etsittiin yhdessä Suuresta Tietosanakirjasta, piti itse osata kaivaa aakkosia apuna käyttäen se oikea kirja 12 osan joukosta ja hakea oikea kohta kirjasta. Se oli jännittävää, että oli olemassa kirjoja, joissa oli selitetty niin paljon asioita.

Isä, olisin niin mielelläni suonut sinun juhlivan tänään merkkipäivääsi meidän kassamme...

Isää muistellen

Isäni syntymästä tulee tänään -8.4.2020-90 vuotta ja hänen kuolemastaan on tasan 20 vuotta.  Isä siis kuoli 70- vuotispäivänään.  Joskus ajattelen, että hän halusi irrottaa elämästä juuri tuona päivänä.
Olimme ruotsinlaivalla, matkalla Ahvenanmaalle lasten uimakilpailuihin ja hilpeällä mielellä, kun puhelimeni soi.  Puhelimessa oli hoitaja, joka kertoi isäni menneen tajuttomaksi noustuaan ruokapöydästä.  Kylmäävä kysymyksensä kuului: "Elvytetäänkö?".  En tiennyt, että tuota voitaisiin edes kysyä.  Tietenkin pyysin elvyttämään, mutta hetken kuluttua sain puhelinsoiton, ettei mitään ollut enää tehtävissä.

Minulla on isästä monenlaisia muistoja.  Muistan, miten hienoa oli tehdä isän kanssa iltakävelyjä.  Tähdet loistivat taivaalla ja isä tiesi todella monet tähdet ja tähtikuviot nimeltä ja opetti minullekin.  Isän opinhalu ja opettamisenhalu oli suuri.  Usein kiikutin ruokapöytään tietosanakirjan, jotta voisin löytää vastauksen erilaisiin kysymyksiin.  Isä opetti minulle ruotsia sanan päivässä, kun olin kolmevuotias.  Joka päivä hän piirsi jonkin jutun pieneen vihkoon ja kirjoitti sen nimen ruotsiksi viereen.  Olin oppinut kuin vahingossa lukemaan jo silloin ja vihko oli minulle tärkeä juttu.

Isän ja äidin rakkaustarina on käsittääkseni erikoinen.  Muutaman päivän tutustumisen jälkeen he menivät kihloihin ja melkein heti äiti alkoi odottaa veljeäni.  Rahat olivat tiukalla ja apua isän vanhemmilta tarvittiin sekä rahallisesti että lapsen hoitoon.  Nuo niukkuuden vuodet ilmeisesti hitsasivat vanhempani melko lujaan liittoon, joka kesti äitini kuolemaan asti, yli 40 vuotta.  Isä hoiti äitiä hyvin viimeisinä vuosina, laittoi lempiruokia ja auttoi kaikessa, missä pystyi.  Isä olikin aivan murtunut ja eksyksissä, kun äiti menehtyi.

Isäni oli älykäs ja nopea oppimaan. Hän oli sekä matemaattisesti että kielellisesti lahjakas.  Hän oli kuitenkin psyykeltään hauras ja sairasti useaan otteeseen vaikeaa masennusta ja muutkin mielen sairaudet olivat tuttuja.  Hän oli vuosia hyvin hiljainen ja ikäänkuin lukossa eikä tehnyt juuri mitään oma-alotteisesti.  Hän oli välillä valtavan ahdistunut raha-asioista ja kuvitteli tehneensä jotain verorikoksia, joista hän joutuisi tilille tai sitten hän oli varma, että rahat loppuisivat aivan juuri.  Lisäksi isä alkoholisoitui vanhemmiten pahasti, kun äiti ei ollut enää vetämässä rajoja.  Nuo viimeiset vuodet ovat surullisia muistaa.

Isäni muisto on kuitenkin minulle valoisa ja iloinen.  Haluan muistaa hänen hyvät vuotensa ja ne ajat, kun meillä oli iloa ja pilkettä silmäkulmissa ja hän opetti minulle asioita ja kävimme pitkiä keskusteluja yhdessä.

---
Hieman tätäkin päivää tähän vielä:  koronan vuoksi tehdyt poikkeusolot eivät vaikuta kovin paljon meihin.  Uudeltamaalta ei saa liikkua muualle, joten rantamökkimme odottelee rajojen aukeamista, että pääsemme taas sinne saunomaan.  Mikko on hoidellut meidän kauppa-asioita, noin kerran viikossa hän on saanut ison listan, jonka on kiikuttanut meille.  Siitä olen kiitollinen, että molemmat lapset ovat lähellä  joten apua saa hienosti.  Kipeitähän emme ole, mutta taidamme molemmat kuulua riskirymään - ukkokulta iän ja minä vanhojen sairauksien vuoksi.

Kevät etenee hurjaa vauhtia kuten joka vuosi.  Taas saa ihastella sinivuokkoja, krookuksia ja piakkoin aukeavia hiirenkorvia.  Toivo paremmasta on läsnä.

Eilen putkahtivat kevään

ensimmäiset krookukset

Leskenlehtiä on jo paljon

Sinivuokotkin putkahtaneet näkyville.

Uutta kohti

Pitkä lomani loppui pääsiäiseen, tänään aloitan uudessa työssäni. Olen yrittänyt loman aikana saada kotona paljon aikaan, mutta aina jää jotain tekemättä. En silti aio ottaa siitä huonoa omatuntoa, sillä ajattelinkin ottaa aikaa itselleni ja rentoutua. Luulen (ja toivoisinkin), että uudessa työssä on haasteita ja kiirettä riittämiin, joten pieni huoahdus on ollut tarpeen. Kuvittelen itseni sukeltamassa johonkin uuteen ja ennen sukellusta on hyvä ryhdistäytyä ja vetää keuhkot täyteen ilmaa.

Ryhdistäytymiseksi voisi sanoa sitä, että olen nyt käynyt kaksi kertaa kokeilemassa vesijuoksua. Ensimmäisellä kerralla oli ilmeisesti hieman kevyemmät harjoitukset, sillä en kipeytynyt ollenkaan. Tänään tuntuu aika moni paikka saaneen uudenlaista liikuntaa eilisen jälkeen. Se on hyvä, sillä monet lihakset minussa kaipaavat hieman työtä. Aionkin yrittää ottaa viikottaiseen ohjelmaan tuon uimahallikäynnin.

No, vielä kupponen kahvia koneistoon ja sitten menoksi. Kuten jo aiemmin sanoin, niin hieman jännittää...

Pehmeitä linnunpesiä?

Luulisi meilläpäin olevan varsin pehmeitä ja karvaisia linnunpesiä. Kävin äsken tekemässä Félagilla pienen ratsastuslenkin ja ennen ratsastusta tehty pieni harjaus irrotti pojasta hurjan määrän karvaa, kuten kuvasta näkyy.

Välillä, kun hepat rapsuttelevat tosiaan, ovat ne suu täynnä kaverista irronnutta karvaa. Mahtaa se tuntua epämiellyttävältä. Silti ne uskollisesti kyhnyttelevät toisiaan.

Osteopaatti teki hyvää jälkeä, kahden hoitokerran jälkeen Félagi on taas aika lailla oma itsensä. Se liikkuu puhtaasti ja suhteellisen halukkaastikin kuten ennenkin. Suosittelen.

Kevään edetessä voimme alkaa kasvattaa kuntoa ja tehdä pitempiäkin lenkkejä. Tänään noin 5 km lenkki vielä väsytti pojan aika lailla.

Aurinkoisia päiviä odotellessa.
Minulla on vielä yksi päivä tätä odottamatonta ylimääräistä lomaa - keskiviikkona alkavat uudet haasteet uudessa työpaikassa. Täytyy myöntää, että jännittää hiukan.


Ainiin, haluaako joku tietää, mitä Marilynille kuuluu? Ihan hyvää, mukava uusi harrastus on löytynyt (jo seitsemäs päivä menossa):

Sumuinen aamu

Jokseenkin keskellä tuota kuvaa pitäisi meidän puimalan nököttää. Siellä se onkin, mutta sankka aamusumu on piilottanut koko rakennuksen. Alkukevään sumut eivät ole ollenkaan ihania, sitävastoin loppukesän aamusumut ovat suloisia. Tähän aikaan vuodesta sumuvaippa on kylmä ja raa'an tuntuinen kasvoilla. Elokuinen sumu on pehmeä, lämmin ja virkistävä.

Tänä aamuna katselin makuuhuoneen ikkunasta ulos ja luulin, että harmaus johtuu likaisista ikkunaruuduista. Johtuuhan se tosin niistäkin, mutta ei ainoastaan. Ehkä kuitenkin voisi nostaa työlistan kärkeen ikkunanpesun...

Miten on pyhät alkaneet?

Jos Marilyniltä kysytään, niin on ollut aika mielenkiintoiset päivät. Kuten kuvasta näkyy.

Kävästiin me torstaina agilitytreeneissä - typykkä oli aika innoissaan. Kun matkasimme autolla Tahkolle n. 6,5 h, neito nukkui auton lattialla reporankana koko matkan. Kun ajettiin agilityhallille, se istui koko matkan etupenkillä ja ulvoi. Takaisin tullessa se taas nukkui reporankana. Marilynin motto lienee: "Täysii tai ei ollenkaan!".

Kaksi päivää elämästä

Marilyn on viettänyt melko tarkkaan kaksi päivää eteisen nurkassa. Sen mielestä lattialistan takana on elämää. Se vahtii herkeämättä, josko saisi kiinni tuon otuksen. Välillä kuuluu innokas ulina ja häntä heiluu.

Otus pitää viedä väkisin ulos. Nukkumaan se sentään erehtyi tulemaan, mutta kun makuuhuoneen ovi aamulla avattiin, niin se syöksyi heti takaisin päivystyspaikalleen. Sinnikäs pikkuotus!

Marilyniä yritettiin astuttaa viime viikolla kahtenakin päivänä, mutta koska en lähtenyt tekemään mitään laboratoriokokeita otollisista päivistä, niin homma meni pieleen. Ehkä se olisi siltikin mennyt pieleen, sillä täyttäähän Marilyn jo ensi kuussa 6 vuotta.

Marilynin juoksut ovat varsin omituisia, lyhyitä ja se pitää itsensä niin siistinä, että on vaikeaa tietää missä mennään ja siksi oikeiden päivien määrittely oli kovin hankalaa. Tyttö kyllä tarjosi itseään nätisti molemmilla kerroilla ja poika yritti kovasti, mutta jostain syystä homma ei vaan edennyt loppuun asti.

No, jos iskee kauhea koiranpennunhimo, niin sitten pitää mennä pentukauppaan. Olen itseasiassa kovasti suunnitellut vaihtavani terrieristä johonkin pieneen paimenkoiraan. Tällä hetkellä länsigöötanmaan pystykorva on eniten mielessä...