Ääni radiosta sanoi tänään, että kirkastuu. Ajatelkaa: Sää kirkastuu - jee, tulee lunta, tulee viileää, tulee kuivaa, tulee valoa.
Sitä ja marraskuuta odotellessa...
---
Kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea.
- Kiinalainen sananlasku. -
keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007
tiistaina, lokakuuta 30, 2007
Harmaata
Juu, harmaata säätä riittää edelleen. Tänäkin aamuna satoi jotain tihkua ja oli melkoisen pimeää, kun tallustelin tallille. Potuttaa nuo kellon kääntämishommat. Olisin ollut valmis heräämään jo klo 5, mutta koska se olisi ollut älytöntä, nukahdin takaisin ja sitten en meinannut saada itseäni mitenkään ylös klo 6.
Eilen oli taas viikottaiset agilityharkat - Marilyn pääsi juoksutauon jälkeen myös mukaan. Jo hallin edustalla menvällä tiellä näki, että koiraneito on täynnä virtaa. Nuuski jotain maasta, murisi niin kumeasti, kun noin pieni ylipäätään voi ja kuopsutti takajaloillaan tyhjää. Sitten seuraavan hajun kimppuun samalla lailla. Moista tuo otus ei tee koskaan kotona. Naurettavan näköistä puuhaa.
Radassa oli tiukka käännös renkaalta esteelle ja renkaan jälkeen oli sojottamassa suoraan putki. Kysyin pikkupeikolta rataan tutustuessamme, miten saisin Marilynin kääntymään esteelle, putki kun kutsuu koiruuttaa aika kovin. Ironinen vastaus oli: "Ei tule onnistumaan, voit ihan hyvin jättää harkat väliin." - Pikkupeikon käymä agilityn koulutusohjaajakurssin eka osa ei varmaan puhunut kannustuksesta mitään...
Itseasiassa kääntymisessa ei ollut mitään ongelmaa, mutta voimakas kääntö ilmeisesti sai aikaan sen, että Marilyn meni monta yritystä renkaan välistä. Renkaan vahvistus kaivannee hiukan treeniä, jotta moista ei tapahtuisi. Pikkupeikon kommentti, kun tulin radalta pois oli: "Sehän meni paikoitellen ihan hyvin." Luulen, että peikko on sairastumassa... tai ehkä hän luuli puhuvansa jollekulle muulle.
Kellojen kääntö sai myös aikaan sen, että en ajatellutkaan meneväni toista radanpätkää klo 21:45, jolloin sisäinen kelloni oli jo lähempänä yhtätoista ja väsytti aivan tolkuttomasti. Lähdimmekin peikkotytön kanssa kotiin ajatuksena mennä saman tien nukkumaan, kun pääsemme kotiin.
Kotiin tultua annoin hevosille ilta/yöruuat ja jotenkin unisuus olikin tiessään. Harmikseni menin sitten nukkumaan lähempänä puoltayötä ja tänä aamuna peilistä katsoi elämään kyllästyneen ja unisen näköinen hahmo. Suihkukaan ei piristänyt. Tästä on hyvä jatkaa...
---
Minä en määrää tätä päivää.
Tänään voi tapahtua mitä tahansa.
Tänään voi olla lämmintä tai viileää,
pilvistä tai aurinkoista ... voi jopa sataa.
Elämään mahtuu kaikkea... tuulta ja myrskyjä,
syntymää ja kuolemaa, samoin aurinkoa ja sateenkaaria.
Ei ole olemassa hyvää ja tai pahaa.
On elämä.
Opetellessamme hyväksymään
jokaisen tilanteen, oli se sitten
miellyttävä tai epämiellyttävä,
tunnemme yhä enemmän elävämme tätä hetkeä.
Epämiellyttävät tilanteet eivät enää saa oloamme kurjaksi.
Me todella pärjäämme vaikka mitä tapahtuisi.
-Ruth Fishel
Eilen oli taas viikottaiset agilityharkat - Marilyn pääsi juoksutauon jälkeen myös mukaan. Jo hallin edustalla menvällä tiellä näki, että koiraneito on täynnä virtaa. Nuuski jotain maasta, murisi niin kumeasti, kun noin pieni ylipäätään voi ja kuopsutti takajaloillaan tyhjää. Sitten seuraavan hajun kimppuun samalla lailla. Moista tuo otus ei tee koskaan kotona. Naurettavan näköistä puuhaa.
Radassa oli tiukka käännös renkaalta esteelle ja renkaan jälkeen oli sojottamassa suoraan putki. Kysyin pikkupeikolta rataan tutustuessamme, miten saisin Marilynin kääntymään esteelle, putki kun kutsuu koiruuttaa aika kovin. Ironinen vastaus oli: "Ei tule onnistumaan, voit ihan hyvin jättää harkat väliin." - Pikkupeikon käymä agilityn koulutusohjaajakurssin eka osa ei varmaan puhunut kannustuksesta mitään...
Itseasiassa kääntymisessa ei ollut mitään ongelmaa, mutta voimakas kääntö ilmeisesti sai aikaan sen, että Marilyn meni monta yritystä renkaan välistä. Renkaan vahvistus kaivannee hiukan treeniä, jotta moista ei tapahtuisi. Pikkupeikon kommentti, kun tulin radalta pois oli: "Sehän meni paikoitellen ihan hyvin." Luulen, että peikko on sairastumassa... tai ehkä hän luuli puhuvansa jollekulle muulle.
Kellojen kääntö sai myös aikaan sen, että en ajatellutkaan meneväni toista radanpätkää klo 21:45, jolloin sisäinen kelloni oli jo lähempänä yhtätoista ja väsytti aivan tolkuttomasti. Lähdimmekin peikkotytön kanssa kotiin ajatuksena mennä saman tien nukkumaan, kun pääsemme kotiin.
Kotiin tultua annoin hevosille ilta/yöruuat ja jotenkin unisuus olikin tiessään. Harmikseni menin sitten nukkumaan lähempänä puoltayötä ja tänä aamuna peilistä katsoi elämään kyllästyneen ja unisen näköinen hahmo. Suihkukaan ei piristänyt. Tästä on hyvä jatkaa...
---
Minä en määrää tätä päivää.
Tänään voi tapahtua mitä tahansa.
Tänään voi olla lämmintä tai viileää,
pilvistä tai aurinkoista ... voi jopa sataa.
Elämään mahtuu kaikkea... tuulta ja myrskyjä,
syntymää ja kuolemaa, samoin aurinkoa ja sateenkaaria.
Ei ole olemassa hyvää ja tai pahaa.
On elämä.
Opetellessamme hyväksymään
jokaisen tilanteen, oli se sitten
miellyttävä tai epämiellyttävä,
tunnemme yhä enemmän elävämme tätä hetkeä.
Epämiellyttävät tilanteet eivät enää saa oloamme kurjaksi.
Me todella pärjäämme vaikka mitä tapahtuisi.
-Ruth Fishel
maanantaina, lokakuuta 29, 2007
Taas on maanantai
Maanantaiaamun ensimmäinen ääni, kun kelloradio käynnistyy: "Sää jatkuu sateisen harmaana...". Oi, miten piristävää! Juuri se asia, minkä jokainen haluaa ensimmäiseksi maanantaina kuulla.
No, okei, eipä harmita olla töissä, kun sääkin on ihan pilallinen. Eipä kyllä muutenkaan nykyisi töissä harmita, että sikäli melko turha huomio.
Viikonloppuun mahtui paljon kaikenlaista. Perjantaina lähdin suoraan töistä Jyväskylään. Olin varautunut perheiltaan serkun perheen kera, mutta serkkutytön perhe olikin lähtenyt mökille. Lähdimme sitten kahdestaan illastamaan ravintolaan. Menimme pub Jaloon, joka olikin miellyttävä kokemus. Erinomainen Caesar kanasalaatti ja todella hyvä palvelu. Kotiuduimme jo ennen puolta yötä, joten mitään valtaisaa rymistystä emme saaneet illasta aikaan.
Oli outoa nukkua kerrostalossa. Enpä muista, koska olisin viimeksi ollutkaan yötä kaupungissa. Katuvalot kajastivat ikkunan takaa ja rappukäytävästä kuului välillä ääniä. Lehdenjakajakin. Todella, jotkut ihmiset saavat lehtensä suoraan eteisen lattialle! Ihan hyvin kuitenkin nukuin.
Aamulla lähdimme jo yhdeksän aikaan kohti Tikkakoskea, jossa asuu serkkutytön ensimmäinen lapsenlapsi, ihanan iloinen puolivuotias pojanvesseli. Aina, kun käyn näissä pikkulapsiperheissä, olo on jotenkin haikea. On ihanaa nähdä, miten isän katseessa viipyy onni ja ylpeys, kun hän katsoo omaa, vauvaikäistä lastaan. Äidin ilo ja rakkaus näkyy jokaisessa kosketuksessa. Vaikka lasten vauva-aika on raskasta, se on kuitenkin ihanaa.
Puoleltapäivin alkoi SAGIn järjestämä kuuluttajakoulutus. Lieneekö viimeaikainen julkinen kuuluttajien mollaaminen pienentänyt osanottajajoukon vain seitsemään urhoolliseen vai olisisko Jyväskylä kuitenkin liian kaukana suurimmasta osaa harrastajista. Tiedä häntä, mutta ihan mukava koulutus. Ehkä olisin toivonut enemmän lajiin sopivia vinkkejä, mutta tilaisuus oli kuitenkin antoisa.
Illalla ajoin sitten Jyväskylästä kotiin pimeää ja sateista tietä. Ankeaa. Puuduttavaa ja väsyttävää. Onneksi perillä odotti lämmin kylpytynnyri.
Sunnuntaina kävi Karman kasvattaja perheineen piipahtamassa. Mukana oli myös yksi Karman siskoista - Kerttu. Kyllä voi kaksi malia olla eri näköiset! Kerttu on sotenkin "skrode", paljon rotevampi kuin kissamainen, pienempi ja notkea Karma. Oli rattoisaa, meillä on aika samanlainen huumorintaju, joten nauru oli herkässä. Malitytöt vierastivat ensin toisiaan, mutta sitten ne jonkin verran harrastivat kilpajuoksua yhdessä pihalla. Kerttua pelotti ensin kovasti cairntytöt, mutta lopulta jo uskalsivat nuuskiakin toisiaan hieman. Pikkuisen harmittaa, kun en ottanut yhtään kuvaa siskoksista.
Sunnuntaina illalla vielä lojuin kylpytynnyrissä poikani kanssa. Rupattelimme niitä näitä ja oli leppoisaa. Nukkumassa olin jo ennen kuin ukkokulta palautui pojan bussille vientimatkasta - eli paljon ennen kymmentä. Talviaikaan siirtyminen tietenkin vaikutti siihen, että ilta tuli aikaisemmin ja väsytti vielä enemmän kuin normaalisti.
---
Mutta nyt täytynee laittaa hyntteet ylle ja lähteä sorvin ääreen.
Hitaita herrain kiiruut.
No, okei, eipä harmita olla töissä, kun sääkin on ihan pilallinen. Eipä kyllä muutenkaan nykyisi töissä harmita, että sikäli melko turha huomio.
Viikonloppuun mahtui paljon kaikenlaista. Perjantaina lähdin suoraan töistä Jyväskylään. Olin varautunut perheiltaan serkun perheen kera, mutta serkkutytön perhe olikin lähtenyt mökille. Lähdimme sitten kahdestaan illastamaan ravintolaan. Menimme pub Jaloon, joka olikin miellyttävä kokemus. Erinomainen Caesar kanasalaatti ja todella hyvä palvelu. Kotiuduimme jo ennen puolta yötä, joten mitään valtaisaa rymistystä emme saaneet illasta aikaan.
Oli outoa nukkua kerrostalossa. Enpä muista, koska olisin viimeksi ollutkaan yötä kaupungissa. Katuvalot kajastivat ikkunan takaa ja rappukäytävästä kuului välillä ääniä. Lehdenjakajakin. Todella, jotkut ihmiset saavat lehtensä suoraan eteisen lattialle! Ihan hyvin kuitenkin nukuin.
Aamulla lähdimme jo yhdeksän aikaan kohti Tikkakoskea, jossa asuu serkkutytön ensimmäinen lapsenlapsi, ihanan iloinen puolivuotias pojanvesseli. Aina, kun käyn näissä pikkulapsiperheissä, olo on jotenkin haikea. On ihanaa nähdä, miten isän katseessa viipyy onni ja ylpeys, kun hän katsoo omaa, vauvaikäistä lastaan. Äidin ilo ja rakkaus näkyy jokaisessa kosketuksessa. Vaikka lasten vauva-aika on raskasta, se on kuitenkin ihanaa.
Puoleltapäivin alkoi SAGIn järjestämä kuuluttajakoulutus. Lieneekö viimeaikainen julkinen kuuluttajien mollaaminen pienentänyt osanottajajoukon vain seitsemään urhoolliseen vai olisisko Jyväskylä kuitenkin liian kaukana suurimmasta osaa harrastajista. Tiedä häntä, mutta ihan mukava koulutus. Ehkä olisin toivonut enemmän lajiin sopivia vinkkejä, mutta tilaisuus oli kuitenkin antoisa.
Illalla ajoin sitten Jyväskylästä kotiin pimeää ja sateista tietä. Ankeaa. Puuduttavaa ja väsyttävää. Onneksi perillä odotti lämmin kylpytynnyri.
Sunnuntaina kävi Karman kasvattaja perheineen piipahtamassa. Mukana oli myös yksi Karman siskoista - Kerttu. Kyllä voi kaksi malia olla eri näköiset! Kerttu on sotenkin "skrode", paljon rotevampi kuin kissamainen, pienempi ja notkea Karma. Oli rattoisaa, meillä on aika samanlainen huumorintaju, joten nauru oli herkässä. Malitytöt vierastivat ensin toisiaan, mutta sitten ne jonkin verran harrastivat kilpajuoksua yhdessä pihalla. Kerttua pelotti ensin kovasti cairntytöt, mutta lopulta jo uskalsivat nuuskiakin toisiaan hieman. Pikkuisen harmittaa, kun en ottanut yhtään kuvaa siskoksista.
Sunnuntaina illalla vielä lojuin kylpytynnyrissä poikani kanssa. Rupattelimme niitä näitä ja oli leppoisaa. Nukkumassa olin jo ennen kuin ukkokulta palautui pojan bussille vientimatkasta - eli paljon ennen kymmentä. Talviaikaan siirtyminen tietenkin vaikutti siihen, että ilta tuli aikaisemmin ja väsytti vielä enemmän kuin normaalisti.
---
Mutta nyt täytynee laittaa hyntteet ylle ja lähteä sorvin ääreen.
Hitaita herrain kiiruut.
keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007
Muisti palailee pätkittäin
On se outoa, miten muisti palailee pätkittäin. Karman tullessa ajattelin, etten oikein oivalla tuon paimenkoiran luonnosta yhtään mitään - se on välillä ihme säpsyilijä ja koko ajan kovin kovin kovin palvelualtis. Ajattelin, että en ole paimenien kanssa paljon ollut edes tekemisissä, vaan aina on porukassa ollut terrierijengiä. Oudon tutulta kumminkin jotkin koiran ilmeet ja toimet vaikuttivat.
Nyt Karma on ollut talossa parisen kuukautta. Vasta tänä aamuna muistini pohjalta palasi aika, jolloin 12-15 -vuotiaana (satakunta vuotta sitten) - siis ennen kun sain ensimmäisen oman koirani - ulkoilutin koulun jälkeen kaikki mahdolliset naapuriston turret, joiden omistaja vain heltyi pyyntöihini saada tehdä niin. Joukossa oli monta sakemannia, pari skotlanninpaimenkoiraa, erinäinen luku sekarotuisia, kuitenkin suurimmassa osassa muistaakseni jotain paimenkoiraa seassa... Varmaankin paimenkoira parhaimmillaan on edelleen mukava kaupunkikoira, ei karkaa ja oppii nopeasti hyville perustavoille.
Hirveästi itseasiassa kaupunginosassani (Tampereella Nekalassa siis) asui isoja, hyvätapaisia paimenkoiria, joiden omistajat olivat iloisia, kun joku kävi ne ulkoiluttamassa ennen kuin he ehtivät töistä kotiin. Olinhan koulusta kotona usein kolmekin tuntia ennen omistajia. Kaikki koirat eivät toki olleet hyvätapaisiakaan ja ongelmien tullen istuin illat lukemassa kirjoista koulutusohjeita ja sovelsin niitä surutta muiden ihmisten koiriin. Kivaa oli ja opettavaista.
Jep jep - paimenkoirathan ovatkin olleet kenties ekoja koiria, joiden kanssa olen ollut enemmän tekemisissä. Niin sitä ihminen oppii itsestään joka päivä uusia asioita.
---
Itsensä tunteminen ja kehittäminen on vaikeaa useimmille ihmisille. Siihen tarvitaan yleensä suurta rohkeutta ja pitkiä ponnisteluja. - Abraham Maslow
Nyt Karma on ollut talossa parisen kuukautta. Vasta tänä aamuna muistini pohjalta palasi aika, jolloin 12-15 -vuotiaana (satakunta vuotta sitten) - siis ennen kun sain ensimmäisen oman koirani - ulkoilutin koulun jälkeen kaikki mahdolliset naapuriston turret, joiden omistaja vain heltyi pyyntöihini saada tehdä niin. Joukossa oli monta sakemannia, pari skotlanninpaimenkoiraa, erinäinen luku sekarotuisia, kuitenkin suurimmassa osassa muistaakseni jotain paimenkoiraa seassa... Varmaankin paimenkoira parhaimmillaan on edelleen mukava kaupunkikoira, ei karkaa ja oppii nopeasti hyville perustavoille.
Hirveästi itseasiassa kaupunginosassani (Tampereella Nekalassa siis) asui isoja, hyvätapaisia paimenkoiria, joiden omistajat olivat iloisia, kun joku kävi ne ulkoiluttamassa ennen kuin he ehtivät töistä kotiin. Olinhan koulusta kotona usein kolmekin tuntia ennen omistajia. Kaikki koirat eivät toki olleet hyvätapaisiakaan ja ongelmien tullen istuin illat lukemassa kirjoista koulutusohjeita ja sovelsin niitä surutta muiden ihmisten koiriin. Kivaa oli ja opettavaista.
Jep jep - paimenkoirathan ovatkin olleet kenties ekoja koiria, joiden kanssa olen ollut enemmän tekemisissä. Niin sitä ihminen oppii itsestään joka päivä uusia asioita.
---
Itsensä tunteminen ja kehittäminen on vaikeaa useimmille ihmisille. Siihen tarvitaan yleensä suurta rohkeutta ja pitkiä ponnisteluja. - Abraham Maslow
maanantaina, lokakuuta 22, 2007
Menohaluja?
Karseaa, miten nopeasti aika kuluu - taas on maanantai, ikuinen ihmetyksen aihe viikottain. Miten tähän taas jouduttiin?
Eilinenkin suorastaan humpsahti tiehensä. Aamu ennen Pikkupeikon ja Ísingin ratsastustuntia meni pyykätessä, blogatessa ja muussa nettisurfauksessa. Yllättävästi muuten palaa aikaa tuommoisessa ratsastustunnissakin. Tunti alkoi 10:30 ja kotona oltiinkin jo 14:30! Välillä peikkolapsi toi hevosen kotiin kuivumaan ja ensin vietimme aikaa kahvitellen ja sitten viikonlopun ratsastustuntien videoita katsellen. Rattoisaa.
Eilsen tunnin dramaattisin juttu oli se, kun ratsastajat vaihtoivat hevosia. Pikkupeikko ratsastaa kuin henkäys, hevonen hänen allaan tuntuu tekevän työtä helposti ja itsestään. Luulimme, että hevosen menohalut olivat hevosessa, mutta kun vaihdoimme ratsastajia niin hevosten vauhtikin vaihtui. Totta kai kullakin hevosellakin on oma perustempperamenttinsa ja olivathan pikkuhevoset jo väsyneetkin edellisestä päivästä ja alun ratsastustunnista, mutta muutos oli niin selvä, että sitä ei voinut kuin ihmetellä.
Itsellänikin on aina kuin hiukan "käsijarru" päällä, kun ratsastan. Se tulee siitä, että olen jäykkä ja vartaloni ei jousta, kun hevonen liikkuu. Reidet puristavat hevosen liikkeen ikään kuin "lukkoon". Tämä tapahtuu minulle etenkin ohjatuilla tunneilla, jolloin on suorituspaineita opettajan edessä. Luulen, että juuri siksi Félagi on niin jähmeä kentällä - ei siksi, että se on kentällä. Minna sanoikin lauantaiaamun tunnin aluksi, että hevonen liikkuu juuri niin elastisesti kuin sen ratsastaja on. Jaa-a, alkaisikohan itsellänikin olla aika tehdä jotain jumiin jämähtänelle selälleni ja lössähtäneille vatsalihaksilleni? Syytän aina ikää, mutta olen nähnyt 70-vuotiaita, jotka ovat fyysisesti paremmassa kunnossa kuin itse olen...
Sovelsin näkemiäni oppeja molempina päivinä illansuussa Félagilla ratsastamiseen. Yritin keskittyä siihen, että olisin rento, käteni olisi vakaa ja turvallinen (eli ohjat koko ajan tuntumalla, jolloin hevosen suuhun ei tule yllättäviä tyhjiä kohtia ja nykäisyjä) ja antamani avut olisivat ensin herkkiä ja sitten kerralla napakoita, jos tarvitaan. Kyllä se tehosi - hevonen oli reipas ja vastasi herkästi apuihini. Mukava tunne!
---
Nyt tähän aaamuun. Pakkasta ulkona on pari astetta, taivas on kirkas ja tähdet tuikkivat. Hengitys höyrysi ja oli jotenkin mahtava fiilis, kun kävin ruokkimassa hevoset aamulla. Pelkästään se, että maa on kuiva eikä joudu rämpimään kurassa, nostattaa omaakin oloani.
Vielä kun keksisi, miten nostattaa pikkupeikko ylös pedistä ja koulunpenkille, niin aamu olisi täydellinen.
---
Kuoltuani minulta kysyttiin miten haluaisin elää, jos saisin elää uudestaan. Vastasin, että haluaisin elää samalla tavalla mutta kuolla paljon myöhemmin. -Zarko Petan-
Eilinenkin suorastaan humpsahti tiehensä. Aamu ennen Pikkupeikon ja Ísingin ratsastustuntia meni pyykätessä, blogatessa ja muussa nettisurfauksessa. Yllättävästi muuten palaa aikaa tuommoisessa ratsastustunnissakin. Tunti alkoi 10:30 ja kotona oltiinkin jo 14:30! Välillä peikkolapsi toi hevosen kotiin kuivumaan ja ensin vietimme aikaa kahvitellen ja sitten viikonlopun ratsastustuntien videoita katsellen. Rattoisaa.
Eilsen tunnin dramaattisin juttu oli se, kun ratsastajat vaihtoivat hevosia. Pikkupeikko ratsastaa kuin henkäys, hevonen hänen allaan tuntuu tekevän työtä helposti ja itsestään. Luulimme, että hevosen menohalut olivat hevosessa, mutta kun vaihdoimme ratsastajia niin hevosten vauhtikin vaihtui. Totta kai kullakin hevosellakin on oma perustempperamenttinsa ja olivathan pikkuhevoset jo väsyneetkin edellisestä päivästä ja alun ratsastustunnista, mutta muutos oli niin selvä, että sitä ei voinut kuin ihmetellä.
Itsellänikin on aina kuin hiukan "käsijarru" päällä, kun ratsastan. Se tulee siitä, että olen jäykkä ja vartaloni ei jousta, kun hevonen liikkuu. Reidet puristavat hevosen liikkeen ikään kuin "lukkoon". Tämä tapahtuu minulle etenkin ohjatuilla tunneilla, jolloin on suorituspaineita opettajan edessä. Luulen, että juuri siksi Félagi on niin jähmeä kentällä - ei siksi, että se on kentällä. Minna sanoikin lauantaiaamun tunnin aluksi, että hevonen liikkuu juuri niin elastisesti kuin sen ratsastaja on. Jaa-a, alkaisikohan itsellänikin olla aika tehdä jotain jumiin jämähtänelle selälleni ja lössähtäneille vatsalihaksilleni? Syytän aina ikää, mutta olen nähnyt 70-vuotiaita, jotka ovat fyysisesti paremmassa kunnossa kuin itse olen...
Sovelsin näkemiäni oppeja molempina päivinä illansuussa Félagilla ratsastamiseen. Yritin keskittyä siihen, että olisin rento, käteni olisi vakaa ja turvallinen (eli ohjat koko ajan tuntumalla, jolloin hevosen suuhun ei tule yllättäviä tyhjiä kohtia ja nykäisyjä) ja antamani avut olisivat ensin herkkiä ja sitten kerralla napakoita, jos tarvitaan. Kyllä se tehosi - hevonen oli reipas ja vastasi herkästi apuihini. Mukava tunne!
---
Nyt tähän aaamuun. Pakkasta ulkona on pari astetta, taivas on kirkas ja tähdet tuikkivat. Hengitys höyrysi ja oli jotenkin mahtava fiilis, kun kävin ruokkimassa hevoset aamulla. Pelkästään se, että maa on kuiva eikä joudu rämpimään kurassa, nostattaa omaakin oloani.
Vielä kun keksisi, miten nostattaa pikkupeikko ylös pedistä ja koulunpenkille, niin aamu olisi täydellinen.
---
Kuoltuani minulta kysyttiin miten haluaisin elää, jos saisin elää uudestaan. Vastasin, että haluaisin elää samalla tavalla mutta kuolla paljon myöhemmin. -Zarko Petan-
sunnuntai, lokakuuta 21, 2007
Shopiti-shopiti-kopoti-kopoti
HIHS:ssä oli ihan mukavaa perjantai-iltana. Pikkupeikko ystävineen hieman turhautui kouluratsastukseen, mutta onneksi kaikki 3 olivat jo 18-vuotiaita ja niin heiltä aika kului rattoisasti "paarin puolella". Melko kalliit pääsymaksut tuossa baarissa vaan oli. Rehellisesti sanottuna taisivat koko illan aikana ottaa kaksi juomaa, joten tässä saattaa olla hieman liioittelua... .
Issikkanäytös oli tasokas. Maailmanmestarit ja muut menestyneet nipussa olivat hienoa katsottavaa. En vain usko, että muut kuin issikkaratsastajat ymmärsivät, miten vaativan suorituksen ratsukot tekivät.
Enpä itsekään kovasti ymmärrä kouluratsastuksen päälle, joten sitten jäikin paljon aikaa tuttuihin törmäilemiseen, jutusteluun ja shoppailuun. Meikähän on laajalti kuuluisa ja kummasteltu siitä, että en shoppaa hevosille tavaraa. Kaikilla on vain yhdet kuolaimet. Kaikilla on vain yksi riimu. Kaikilla ei ole edes omaa lointa ja tavaraa on muutenkin varsin niukalti.
Nyt innostuin (siis meikäläisittäin jälleen eli en hirveästi - 100 € sain menemään). Ostin yhden fleeceloimen. Koekäytössä se on jo osoittautunut niin mukavaksi, että harmittaa, kun en ostanut kolmea... hehheh. Ostin myös kaksi heijastavaa ratsastusloimea. Nyt kun on hirvenmetsästysaika ajattelin käyttää lointa myös päivällä. Sokerina pohjalla on Johanna Viitasen kirja Hevosen värit, jonka olin ajatellutkin tilata itselleni, kunhan se ilmestyy. Kirjaa olen ehtinyt vasta silmäillä, mutta se on juuri sellainen kuin kuvittelinkin: perinpohjainen tiivis paketti hevosen väreistä.
Lauantai-aamuna oli pikkupakkanen. Ihanaa - ei kuraa! Ísingille oli varattuna naapurin Katjan Alvarin kanssa ratsastustunti kentällä. Molemmat ovat viisivuotiaita issikanpulleroita, hieman perusratsastettuja ja tiedossa oli siis Ísingin ensimmäinen tunti kentällä. Luulin, että homma menisi ihan rodeoksi ja pelleilyksi noiden osalta, mutta PÖH. Ísing käyttäytyi kuin se tekisi tuota hommaa joka päivä. Mahtava, yhteistyöhaluinen hevonen ja pikkupeikko on upea ratsastaja. Alvari samaten oli pikemminkin laiska kuin rodeonhaluinen. Videolta muuten näytti siltä, että ponit menisivät alamäkeä koko ajan, koska ilmeisesti kumpikin on kasvussaan hieman takakorkeassa vaiheessa.
Opena toiminut Minna on myös aivan loistava tyyppi, joka ihan pursuaa positiivista energiaa ja tekee hommaa sata lasissa, vaativasti, mutta ystävällisesti ja hyväntuulisesti. Itse videoin ja valokuvasin intensiivisesti koko ajan ja jälkeenpäin tuntui yhtä ihanalta kuin jos olisin ratsastanut itse. Tehtävät ja kesto olivat myöskin juuri sopivat tuontasoisille otuksille.
Kuvassa pikkupeikko tekee Ísingille väistöä maasta käsin tai jotain sellaista...
Ísingille tuli paljon uutta samana päivänä: eka ratsastustunti, eka kerta kun se sai loimen päälleen ja eka kerta kun oli sisällä yksin kuivattelemassa. Yhden ämpärin se oli karsinassaan lähettänyt maata kiertävälle radalle, muutoin oli kai ollut ihan rauhallinen.
Tänään on toinen ratsastussessio tunnin kuluttua. Toivon, että tänäänkin tulemme yhtä hyvälle tuulelle.
Vielä iltapäivällä kävimme lasten kanssa yhdessä ravintolassa syömässä. Ennen hämärää tein Félagin kanssa reipastahtisen ratsastuslenkin. Ilmojen viilenemisen myötä se näköjään viitsi yksinkin liikkua hieman reippaammin jopa ilman vetoapua.
Outoa, suunniteltu siivoussessio jäi ihan tekemättä päivän mittaan! Ja se kun on aivan lempipuuhaani, kaikki minut tuntevat tietävät, miten kaunis ja järjestetty kotini on aina!
No, tässä ehtii vielä pyykkikoneen kimppuun. Pikkupeikkokin pitää herättää ja oletettavasti hänkin on yhtä aamupirteä kuin minäkin, joten taidan hieman koota itseäni, jotta saan rohkeutta mennä herättämään....
---
Lue, joka päivä, jotakin jota kukaan muu ei lue.Ajattele, joka päivä, jotakin jota kukaan muu ei ajattele.Tee, joka päivä, jotakin, jota kukaan muu ei ole tarpeeksi hölmö tehdäkseen.On mielelle pahasta olla aina osa yleistä mielipidettä- Christopher Morley-
Issikkanäytös oli tasokas. Maailmanmestarit ja muut menestyneet nipussa olivat hienoa katsottavaa. En vain usko, että muut kuin issikkaratsastajat ymmärsivät, miten vaativan suorituksen ratsukot tekivät.
Tätä ratsukkoa katsoessani ajattelimme tietenkin, että Ísing on jotain tuollaista isona...
Enpä itsekään kovasti ymmärrä kouluratsastuksen päälle, joten sitten jäikin paljon aikaa tuttuihin törmäilemiseen, jutusteluun ja shoppailuun. Meikähän on laajalti kuuluisa ja kummasteltu siitä, että en shoppaa hevosille tavaraa. Kaikilla on vain yhdet kuolaimet. Kaikilla on vain yksi riimu. Kaikilla ei ole edes omaa lointa ja tavaraa on muutenkin varsin niukalti.
Nyt innostuin (siis meikäläisittäin jälleen eli en hirveästi - 100 € sain menemään). Ostin yhden fleeceloimen. Koekäytössä se on jo osoittautunut niin mukavaksi, että harmittaa, kun en ostanut kolmea... hehheh. Ostin myös kaksi heijastavaa ratsastusloimea. Nyt kun on hirvenmetsästysaika ajattelin käyttää lointa myös päivällä. Sokerina pohjalla on Johanna Viitasen kirja Hevosen värit, jonka olin ajatellutkin tilata itselleni, kunhan se ilmestyy. Kirjaa olen ehtinyt vasta silmäillä, mutta se on juuri sellainen kuin kuvittelinkin: perinpohjainen tiivis paketti hevosen väreistä.
Lauantai-aamuna oli pikkupakkanen. Ihanaa - ei kuraa! Ísingille oli varattuna naapurin Katjan Alvarin kanssa ratsastustunti kentällä. Molemmat ovat viisivuotiaita issikanpulleroita, hieman perusratsastettuja ja tiedossa oli siis Ísingin ensimmäinen tunti kentällä. Luulin, että homma menisi ihan rodeoksi ja pelleilyksi noiden osalta, mutta PÖH. Ísing käyttäytyi kuin se tekisi tuota hommaa joka päivä. Mahtava, yhteistyöhaluinen hevonen ja pikkupeikko on upea ratsastaja. Alvari samaten oli pikemminkin laiska kuin rodeonhaluinen. Videolta muuten näytti siltä, että ponit menisivät alamäkeä koko ajan, koska ilmeisesti kumpikin on kasvussaan hieman takakorkeassa vaiheessa.
Opena toiminut Minna on myös aivan loistava tyyppi, joka ihan pursuaa positiivista energiaa ja tekee hommaa sata lasissa, vaativasti, mutta ystävällisesti ja hyväntuulisesti. Itse videoin ja valokuvasin intensiivisesti koko ajan ja jälkeenpäin tuntui yhtä ihanalta kuin jos olisin ratsastanut itse. Tehtävät ja kesto olivat myöskin juuri sopivat tuontasoisille otuksille.
Kuvassa pikkupeikko tekee Ísingille väistöä maasta käsin tai jotain sellaista...
Ísingille tuli paljon uutta samana päivänä: eka ratsastustunti, eka kerta kun se sai loimen päälleen ja eka kerta kun oli sisällä yksin kuivattelemassa. Yhden ämpärin se oli karsinassaan lähettänyt maata kiertävälle radalle, muutoin oli kai ollut ihan rauhallinen.
Tänään on toinen ratsastussessio tunnin kuluttua. Toivon, että tänäänkin tulemme yhtä hyvälle tuulelle.
Vielä iltapäivällä kävimme lasten kanssa yhdessä ravintolassa syömässä. Ennen hämärää tein Félagin kanssa reipastahtisen ratsastuslenkin. Ilmojen viilenemisen myötä se näköjään viitsi yksinkin liikkua hieman reippaammin jopa ilman vetoapua.
Outoa, suunniteltu siivoussessio jäi ihan tekemättä päivän mittaan! Ja se kun on aivan lempipuuhaani, kaikki minut tuntevat tietävät, miten kaunis ja järjestetty kotini on aina!
No, tässä ehtii vielä pyykkikoneen kimppuun. Pikkupeikkokin pitää herättää ja oletettavasti hänkin on yhtä aamupirteä kuin minäkin, joten taidan hieman koota itseäni, jotta saan rohkeutta mennä herättämään....
---
Lue, joka päivä, jotakin jota kukaan muu ei lue.Ajattele, joka päivä, jotakin jota kukaan muu ei ajattele.Tee, joka päivä, jotakin, jota kukaan muu ei ole tarpeeksi hölmö tehdäkseen.On mielelle pahasta olla aina osa yleistä mielipidettä- Christopher Morley-
perjantaina, lokakuuta 19, 2007
Rapa-ripan elämää
Oudon iloinen olo tänä aamuna. Ehkä se johtuu siitä, että on perjantai tai siitä, että ei ole kauhea kiire lähteä liikkeelle. En voi sanoa nukkuneeni hyvin, mutta silti tuntuu levänneeltä.
Luulin saavani pitää tänään etäpäivän, mutta kokous Vantaan perukoilla kutsuu ensin. Vietän siellä aamupäivän ja sitten tulen iltapäiväksi töihin ja illan vietämme HIHS:n iltanäytöksessä.
Taas saa ajella autolla ihan mukavasti. Ihan huomamatta tulee viikottain porhallettua jotain tuhat kilometriä. Ilmankos pikkupeikko eilen sanoi, että minulla on kaupungin likaisin auto. Aika totta, varmaan likaisin mihin Suomen kaupunkiin vaan. Takalasista ei näy ulos ja takaluukkuun ei voi koskea ainakaan silkkihansikkain. (Onneksi mulla ei ole sellaisia...)
Tähän kohtaan sopii tarina siitä, miten olin ostamassa vaaleanpunaista kännykkää pikkupeikolle viime joulun alla. Laitoin jotain takaluukkuun ennen liikkeeseen sisälle menoa ja sotkin toisen käteni huomaamattani kuraan.
Onnistuin sen jälkeen rapatassuillani koristelemaan liikkeen ainoan helmiäishohtoisen valko-vaaleanpunaisen mallikappaleen ihan mustaksi. Tämän jälkeen pidin sitä liian kalliina ja olisin halunnut kokeilla jotain muuta. Myyjä huomasi, kuinka sottainen känny oli ennen minua ja oli melkoisen tyrmistyneen näköinen.
Olisin voinut vajota maan alle, kun myyjä katsoi minua kuin erittäin halpaa makkaraa ja yritti nostaa seuraavaa kännykkää turvaan rapatassuiltani. Kotimatkalla kyllä jo nauratti. Maalaisjuntti, mikä juntti!
--
Nonni, nyt alkaakin sitten jo kohta tulla kiire. Niin se aika kuluu huomaamatta, kun höpisee itsekseen netissä.
--
Elämässä ei ole suurempaa nautintoa kuin vaikeuksien voittaminen, siirtyminen menestyksestä toiseen, uusien toiveiden luominen ja niiden täyttyminen. - Samuel Johnson
Luulin saavani pitää tänään etäpäivän, mutta kokous Vantaan perukoilla kutsuu ensin. Vietän siellä aamupäivän ja sitten tulen iltapäiväksi töihin ja illan vietämme HIHS:n iltanäytöksessä.
Taas saa ajella autolla ihan mukavasti. Ihan huomamatta tulee viikottain porhallettua jotain tuhat kilometriä. Ilmankos pikkupeikko eilen sanoi, että minulla on kaupungin likaisin auto. Aika totta, varmaan likaisin mihin Suomen kaupunkiin vaan. Takalasista ei näy ulos ja takaluukkuun ei voi koskea ainakaan silkkihansikkain. (Onneksi mulla ei ole sellaisia...)
Tähän kohtaan sopii tarina siitä, miten olin ostamassa vaaleanpunaista kännykkää pikkupeikolle viime joulun alla. Laitoin jotain takaluukkuun ennen liikkeeseen sisälle menoa ja sotkin toisen käteni huomaamattani kuraan.
Onnistuin sen jälkeen rapatassuillani koristelemaan liikkeen ainoan helmiäishohtoisen valko-vaaleanpunaisen mallikappaleen ihan mustaksi. Tämän jälkeen pidin sitä liian kalliina ja olisin halunnut kokeilla jotain muuta. Myyjä huomasi, kuinka sottainen känny oli ennen minua ja oli melkoisen tyrmistyneen näköinen.
Olisin voinut vajota maan alle, kun myyjä katsoi minua kuin erittäin halpaa makkaraa ja yritti nostaa seuraavaa kännykkää turvaan rapatassuiltani. Kotimatkalla kyllä jo nauratti. Maalaisjuntti, mikä juntti!
--
Nonni, nyt alkaakin sitten jo kohta tulla kiire. Niin se aika kuluu huomaamatta, kun höpisee itsekseen netissä.
--
Elämässä ei ole suurempaa nautintoa kuin vaikeuksien voittaminen, siirtyminen menestyksestä toiseen, uusien toiveiden luominen ja niiden täyttyminen. - Samuel Johnson
torstaina, lokakuuta 18, 2007
Paketti iloa?
Välillä tuntuu siltä, että kukaan ei kaipaa. Kukaan ei kysy, mitä sinulle kuuluu. Voit kulkea tiesi aivan yksin ja jos et itse puhu, ei kukaan puhu sinulle. Jos et soita, sinulle ei soiteta. Kaikilla tuntuu olevan kiire, synkkä olo ja syksyinen mieli.
Sellainen olen ollut viime päivinä itsekin. Onneksi kuitenkin on löytynyt ihmisiä, jotka ovat soittaneet ja ihmisiä, jotka ovat pysähtyneet kohdalle juttelemaan tavatessamme. Onneksi on ilonaiheitakin.
Voisinpa itsekin antaa paketin iloa jollekulle. Tietäisin kyllä heti, kenelle sen lähettäisin, jos sellaisen saisin.
---
Elämä on sitä miksi me sen teemme, ja maailma on sellainen kuin miksi en teemme. Iloisen ja melankolisen ihmisen silmät kohdistuvat samaan luomakuntaan; mutta se näyttää heille kovin erilaiset puolet. - Albert Pike
Sellainen olen ollut viime päivinä itsekin. Onneksi kuitenkin on löytynyt ihmisiä, jotka ovat soittaneet ja ihmisiä, jotka ovat pysähtyneet kohdalle juttelemaan tavatessamme. Onneksi on ilonaiheitakin.
Voisinpa itsekin antaa paketin iloa jollekulle. Tietäisin kyllä heti, kenelle sen lähettäisin, jos sellaisen saisin.
---
Elämä on sitä miksi me sen teemme, ja maailma on sellainen kuin miksi en teemme. Iloisen ja melankolisen ihmisen silmät kohdistuvat samaan luomakuntaan; mutta se näyttää heille kovin erilaiset puolet. - Albert Pike
sunnuntai, lokakuuta 07, 2007
Ramasee
Taas ollaan sunnuntaiaamussa. Nukuttaa vielä. Tupa on hiljainen. Ukko läksi talkoisiin. Minäkin lähden muutaman tunnin kuluttua kohti Forssaa kokoukseen. Pikkupeikko oli Helsingissä iltaa viettämässä ja palasi ystin kanssa vasta aamulla, joten tuskin heräävät kovin pian. Minä taisin enemmän tai vähemmän pälyillä kelloa koko yön. Typerää, miksi en osaa nukkua kunnolla, kun peikko on bilettämässä ja tulossa kotiin yöksi. Minä, joka en ikinä myöntäisi olevani ylihuolehtivainen kanaemo.
Eilinen päivä oli melko toimelias. Sain jonkin verran siivoilluksi järkyttävän boheemimaiseen kuntoon mennyttä kotiamme. Ukkokin motivoitui melkein koko päiväksi siivoilemaan talon ulkopuolta. Päätykuistimme on muistuttanut viime aikoina kaatopaikkaa, mutta nyt sekin on jo paljon paremmassa kuosissa.
Kävimmepä yhdessä pikkupeikon kanssa ratsastamassakin eilen. Félagi saa mukavasti vauhtia, kun sillä on kirittäjä mukana. Joskus on mukavaa ratsastella yksin, mutta välillä taas on kiva kun on kaveri. Eilen oli taas upea syyspäivä. Pilvetkin hieman repeilivät ja aurinko leikki syksyn lehdillä, oli kaunista ja rauhallista.
Taidan köllähtää vielä hetkeksi sohvalle ja vasta sitten lähteä moikkaamaan mummoa naapuriin ennen reissuun lähtöä.
----
Rikkaudessa ei ole kyse rahasta. Rikkaus on mielentila. Oli joillakuilla kuinka paljon rahaa tahansa, he eivät ole tarpeeksi vapaita pysähtymään ja syömään vesimelonin ydintä. Ja jotkut meistä ovat rikkaita, vaikka elävät vain palkkasekkinsä varassa. - Harvey B. Mackay
Eilinen päivä oli melko toimelias. Sain jonkin verran siivoilluksi järkyttävän boheemimaiseen kuntoon mennyttä kotiamme. Ukkokin motivoitui melkein koko päiväksi siivoilemaan talon ulkopuolta. Päätykuistimme on muistuttanut viime aikoina kaatopaikkaa, mutta nyt sekin on jo paljon paremmassa kuosissa.
Kävimmepä yhdessä pikkupeikon kanssa ratsastamassakin eilen. Félagi saa mukavasti vauhtia, kun sillä on kirittäjä mukana. Joskus on mukavaa ratsastella yksin, mutta välillä taas on kiva kun on kaveri. Eilen oli taas upea syyspäivä. Pilvetkin hieman repeilivät ja aurinko leikki syksyn lehdillä, oli kaunista ja rauhallista.
Taidan köllähtää vielä hetkeksi sohvalle ja vasta sitten lähteä moikkaamaan mummoa naapuriin ennen reissuun lähtöä.
----
Rikkaudessa ei ole kyse rahasta. Rikkaus on mielentila. Oli joillakuilla kuinka paljon rahaa tahansa, he eivät ole tarpeeksi vapaita pysähtymään ja syömään vesimelonin ydintä. Ja jotkut meistä ovat rikkaita, vaikka elävät vain palkkasekkinsä varassa. - Harvey B. Mackay
torstaina, lokakuuta 04, 2007
Lokakuun hurmaa
Inhoan mielestäni lokakuuta. Nyt viime päivinä se on näyttänyt vain kauniimman osan itsestään. Ihania, pehmeän sumuisia aamuja. Ruska kauneimmillaan. Päivän kiireiden jälkeen on mukava puuhastella hevosten kanssa. Olla ihan hiljaa ja nauttia luonnosta ympärillään.
Mikä rikkaus onkaan siinä, että saa asua maalla, kaiken tämän keskellä. Ihanaa nähdä tähtien valo ja kulkea kuun valossa.
Mikä rikkaus onkaan siinä, että saa asua maalla, kaiken tämän keskellä. Ihanaa nähdä tähtien valo ja kulkea kuun valossa.
keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007
Valivali
Teksisi mieleni valittaa jostakin. On äreä ja saamaton syksyolo. Heti, kun tekisi mieleni aloittaa nurina ja narina, keksin jonkun, jolla asiat on vielä huonommin. Sitten en voikaan valittaa.
Mihin tästä saa valittaa?
Mihin tästä saa valittaa?
tiistaina, lokakuuta 02, 2007
Säpinää
Lauantaina en päässyt ratsastamaan, kun taas oli etukenkiä lentänyt, vain Ísing oli täydessä kengässä ja pikkupeikko oli varannut sen itselleen. Onneksi kenkääjä tuli vielä illalla napsimaan irtoetuset kiinni ja pääsin siis sunnuntaina ratsastamaan. Ratsastus on terapiaa, jota kaipaan säännöllisesti.
Sunnuntaiaamuna oli säpinää sängyn ympärillä: Pikkupeikko oli juhlimassa ja kaikki koirat olivat siis minun hoidossani yötä. (Normaalisti Karma nukkuu peikon huoneessa.) Kuuden aikaan koko jengi pörräsi sängyn ympärillä: yksi tuhisti (Kleo), yksi läähätti (Karma) ja yksi hyppeli ukkokullan selässä (Marilyn). Nousin ylös ja päästin koko jengin pikaiselle aamupisulle ja ryömin takaisin sänkyyn peiton alle.
Seitsemän aikaan raottelin uudelleen silmiäni. Järkyttävä rapina ja kuhina kävi sängyn vieressä taas. Koko jengi oli ilmeisesti kuolemassa nälkään, kun kello kuuden aamuruoka oli myöhässä kokonaisen tunnin. Sunnuntaiaamuna! Seitsemältä! Ylös! Syksyllä! Voi ei!
Venyttelin itseni ylös ja ruokin tyypit ja teimme pienen aamulenkin hevosten luokse. Lauantaina avattiin eka säilöheinäpaali ja porukka sai siitä aamumaistiaiset. Hyvin tuntuu maistuvan ja on mukavan kuivan oloista tavaraa. Ripuliakaan ei ole vielä näkynyt. *kop-kop, koputtaa puuta*
Sunnuntaina oma episodinsa oli pikkupeikon löytäminen kaupungilta aamulla. Kun hän oli saanut itsensä jonkinlaiseen järjestykseen, käytiin Tapulikaupungissa moikkaamassa Karman täyssiskoa - Hippiä ja puolisisikoa Tessaa ja melkoista laumaa muitakin koiria, jotka harjoittelivat tokoa pienellä kentällä keskellä Tapulikaupunkia. Olenkin aina halunnut käydä siellä, kun sillä on niin romanttinen nimi. Oli mukava nähdä hyvätapaisia koiria ja Karmakin käyttäytyi hienosti. Taisi muistaa paikan, on kuulemma viettänyt siellä pikkupentuna viikon. Kiitos vaan Pialle yhteydenotosta!
Maanantaiaamuna säpinää löytyi aamuisen ukkosmyrkyn hahmossa. Se iski minuun juuri, kun olin päässyt koirien kanssa ulos ruokkimaan hevoset ja hakemaan aamun lehden. Haaveilin juuri raikastavasta aamusuihkusta, kun sade kohahti kuin katsomo ja se oli siinä. Olin märkä kuin uitettu kissa. Suihkusta olikin turha muuten haaveilla, koska sähköt katkesivat saman tien.
Pesua kumminkin kaipasin, koska olin varannut suihkuni aamuun, joten peseydyin sitten kylpytynnyrin ääressä. Eiliseltä lämmintä vettä vatiin ja hiuksetkin olivat kuin sadevedellä pestyt (vai mitä jokin ällö mainos sanookaan?).
"Konstit on monet, sanoi akka kun kissalla pöytää pyyhki."
Mutta hei, nythän pitää häipyä baanalle, että ehtii taas ajoissa kotiin. Menox, sanoi Annie Mestariampuja. (Vai kuka ihme se nyt olikaan, kennelpoika ja pikkupeikko voi taas auttaa...)
---
Vaihtelu virkistää, sanoi kissa kun akalla pöytää pyyhki.
Sunnuntaiaamuna oli säpinää sängyn ympärillä: Pikkupeikko oli juhlimassa ja kaikki koirat olivat siis minun hoidossani yötä. (Normaalisti Karma nukkuu peikon huoneessa.) Kuuden aikaan koko jengi pörräsi sängyn ympärillä: yksi tuhisti (Kleo), yksi läähätti (Karma) ja yksi hyppeli ukkokullan selässä (Marilyn). Nousin ylös ja päästin koko jengin pikaiselle aamupisulle ja ryömin takaisin sänkyyn peiton alle.
Seitsemän aikaan raottelin uudelleen silmiäni. Järkyttävä rapina ja kuhina kävi sängyn vieressä taas. Koko jengi oli ilmeisesti kuolemassa nälkään, kun kello kuuden aamuruoka oli myöhässä kokonaisen tunnin. Sunnuntaiaamuna! Seitsemältä! Ylös! Syksyllä! Voi ei!
Venyttelin itseni ylös ja ruokin tyypit ja teimme pienen aamulenkin hevosten luokse. Lauantaina avattiin eka säilöheinäpaali ja porukka sai siitä aamumaistiaiset. Hyvin tuntuu maistuvan ja on mukavan kuivan oloista tavaraa. Ripuliakaan ei ole vielä näkynyt. *kop-kop, koputtaa puuta*
Sunnuntaina oma episodinsa oli pikkupeikon löytäminen kaupungilta aamulla. Kun hän oli saanut itsensä jonkinlaiseen järjestykseen, käytiin Tapulikaupungissa moikkaamassa Karman täyssiskoa - Hippiä ja puolisisikoa Tessaa ja melkoista laumaa muitakin koiria, jotka harjoittelivat tokoa pienellä kentällä keskellä Tapulikaupunkia. Olenkin aina halunnut käydä siellä, kun sillä on niin romanttinen nimi. Oli mukava nähdä hyvätapaisia koiria ja Karmakin käyttäytyi hienosti. Taisi muistaa paikan, on kuulemma viettänyt siellä pikkupentuna viikon. Kiitos vaan Pialle yhteydenotosta!
Maanantaiaamuna säpinää löytyi aamuisen ukkosmyrkyn hahmossa. Se iski minuun juuri, kun olin päässyt koirien kanssa ulos ruokkimaan hevoset ja hakemaan aamun lehden. Haaveilin juuri raikastavasta aamusuihkusta, kun sade kohahti kuin katsomo ja se oli siinä. Olin märkä kuin uitettu kissa. Suihkusta olikin turha muuten haaveilla, koska sähköt katkesivat saman tien.
Pesua kumminkin kaipasin, koska olin varannut suihkuni aamuun, joten peseydyin sitten kylpytynnyrin ääressä. Eiliseltä lämmintä vettä vatiin ja hiuksetkin olivat kuin sadevedellä pestyt (vai mitä jokin ällö mainos sanookaan?).
"Konstit on monet, sanoi akka kun kissalla pöytää pyyhki."
Mutta hei, nythän pitää häipyä baanalle, että ehtii taas ajoissa kotiin. Menox, sanoi Annie Mestariampuja. (Vai kuka ihme se nyt olikaan, kennelpoika ja pikkupeikko voi taas auttaa...)
---
Vaihtelu virkistää, sanoi kissa kun akalla pöytää pyyhki.