Ennenvanhaan ei tiedetty varmaksi, minä päivänä lapsi syntyi ja annettiin varmaankin vuodenkierron ja jälkeenpäin muistettujen tapahtumien mukaan kirkonkirjoihin syntymäpäivä.
Yo. kuvassa on tie kotiimme (ja pois). Käyttöä varten. Eilen silitetty.
Ukkokulta ei ole niin vanha, ettei syntymäpäivää tiedettäisi. Vanhoista syntymädokumenteista, jotka ehkä jopa ovat tallella, löytyy varmaan jopa hänen syntymänsä hetki. Anoppini on sen joskus minulle kertonutkin. Ylpeänä.
Esikoispoika on varmasti ollut silloinkin tärkeä saavutus. Sekin on ollut tärkeä, että lapsi syntyi sairaalassa. Olenpa ollut aavistavinani, että mikäli sairaalaa ei olisi ollut, ei ukkokultaakaan olisi. Ehkäpä ei olisi anoppikaan ollut pidemmälle kertomassa tarinoita elämästään - ei olisi myöskään pikkusisarta, joka jo kauan sitten lensi kauas, Espanjaan. Se kaikki on oma tarinansa, josta en tiedä kovin paljon. Muutenkin kuvittelemme paljon asioita ja luulemme niitä totuudeksi.
Ukkokulta osaisi kertoa lisää vanhoista ajoista. Onneksi hän on niistä kiinnostunut, sillä kaikki nuoremmat eivät ehdi muistella vanhoja aikoja. Hän on ollut Virolaisten sukuseuran puheenjohtaja kauan ja on edelleen. Ymmärtääkseni hän on tehtävässä pidetty ja arvostettu. Itse ainakin arvostan häntä. On ollut mukavaa kuunnella, kun hän pitää jossain tilaisuudessa pitkään pyöritellyn puheen. Olen saanut toimia oikolukijana ja ehdottanut jotain muutoksia teksteihin, siitäkin olen mielissäni, että olen voinut hieman auttaa.
Onhan ukkoni ollut monessa muussakin mukana. Jo varhain on poikaa varmasti alettu kasvattaa maatilan isännäksi. Pääkasvattajana on ollut varmasti appiukkoni, Vaija, mutta ennenvanhaankin kylä kasvatti. Se näkyy. Ylpeytenä kotitilasta. Ylpeytenä omista lapsista. Kaikista heistä. Ukkokullalla on 3 lasta ja yksi lapsenlapsi. Ylpeys on rakkautta.
Olen ylpeä, että olemme saaneet pidetyksi yhteyden kaikkiin ukkokullan ja (yhteisiinkin) lapsiin. Se toistaiseksi ainoa lapsenlapsi teki ukkokullastani Vaijan. Minäkin olen saanut olla siinä rakkaustarinassa osittain mukana alusta asti.
Ukkokultani on huolellinen ja perusteellinen. Kun hän aloittaa jotakin, hän tekee sen loppuun. Ainahan se ei voi keneltäkään onnistua, mutta pikkuhiljaa eri projektit valmistuvat. Joskus tulee jotain tähdellisempää tielle ja työkalut voivat jäädä levälleen. Viimeksi eilen hän sai valmiiksi yhden projektin, jonka annoimme yhdessä tyttärellemme lahjaksi.
Jo edesmenneet talon naiset opettivat minutkin hyväntahtoisesti naureskelemaan: "Minnehän naisväki on taas kirveen unohtanut?"
Voisin kehua ukkoani vielä pitkään, mutta ehkä ette jaksa lukea enempää... Ehkäpä jostain tupsahtaa vastaan, mitä muuta hän on tehnyt ja joskus jopa jättänyt tekemättä.
Onnittelut! Onnea se on myös meille, jotka saamme olla mukana elämässäsi. Ehkä siihen on joku syy, että erilaisista elämämme kriiseista huolimatta me kaksi olemme olleet yhdessä jo lähes neljä vuosikymmentä. Kiitos niistä vuosista. Toivon niitä (yhteisiä) meille myös lisää.
----
----
Minä soitan harmonikkaa
Jalankulkiat juoskoon, astukoon lätäköihin
kiiltäköön asfaltti vetinen
Eihän tietää voi kansa joka märkänä kulkee
miksi oon tänään niin iloinen
Minä soitan harmonikkaa, ihmiset on kummissaan
voisin viettää juhlapäivää jälleen huomenna!
Helikopteri lentää, siinä taikuri saapuu näyttää ilmaiseksi filmejä.
Hyvää syntymäpäivää mulle toivottaa hän ja lahjoittaa viisisataa jätskiä
Minä soitan harmonikkaa, ihmiset on kummissaan
voisin viettää juhlapäivää jälleen huomenna!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti