lauantaina, kesäkuuta 27, 2020

Varsoja ja ovikelloja

On ollut melko kuuma viikko - vähättelyä, olen monta kertaa melkein kuollut kuumaan, onneksi vain melkein - olen liikkunut pääosin vain aamuisin ja iltaisin ulkona, koska hikoan hetkessä aivan suihkunraikkaaksi ja se ei ole kuulkaa kivaa, se. Olisihan se muuten, mutta hiki harvoin on auringonpaisteessa raikasta  -  tuulessa ja ilmastoiduissa tiloissa voi olla aika vilakkaakin. Kokeilkaa, jos ette ole kokeilleet.

Tietenkin olen joutunut joskus aurinkoonkin, välillä jopa aivan vapaaehtoisesti.  Kaupassa kävin tässä kerran keskellä päivää - oli liian kuuma S-Marketin pihassa, mutta sisällä minulle sopivaa.  Joidenkin mielestä siellä kaupassa on liian kylmä. Mielipiteitä on monia, sallittakoon se.

Eilen aamulla kiersin ensin kotinurkat koirien kanssa hipihiljaa ennenkuin koko kylä heräsi.  On jotenkin voimauttavaa (ällöttävä sana, muuten, mutten nyt keksi muutakaan tähän hätään) kulkea selkä suorana ja yrittää saada askelluksensa kulkemaan kuin pikkulikkana (eli alle 30-vuotiaana, jolloin ei ollut lapsia huollettavana ja rakastettavana) ja huomata, että selän suoristaminen auttaa melko paljon vanhan ämmän koukkupolviin. Hymy nousee aivan väkisin huulille, kun talutan koiriani mäkeä alas ja nautin siitä, että olen ehkä ensimmäinen, joka on hereillä. 

Haen lehden, kurkkaan kanat, katselen rakkaita koiriani, miten ne nuuskivat nurkkia innoissaan ja yritän kuvitella, mitä ne haistavat.  Lähes varma voin olla vain kissanluukun haistelusta, siitä luultavasti on mennyt kissa ja toivottavasti vain oma.  Oma siksi, että olisi kiva, jos se olisi edelleen hengissä yön hiirestyksen jälkeen.

Paluumatkalla postilaatikolta - tarkistettuani pari kertaa, että se mitätön läpykkä, jossa on paikallisuutisia ja joka on kiva silmäillä läpi päivittäin ja etsiä niitä paikallisia uutisia tv-ohjelmien seasta, on mukana - tarkistan laitumella olevan hevoslauman.  Kyllä, molemmat hevoset ovat hengissä ja häntä huiskaa sopivasti. Se riittää tähän hätään, käyn sitten myöhemmin ottamassa hevoset pois laitumelta, jollei naapurissa asuva, hevosia myös harrastava tyttäreni ole sitä jo tehnyt töihin/kouluun lähtiessään.

Aamukahvin jälkeen kipitän taas reippaana jo kuumenevassa säässä laitumelle ja houkuttelen hevoset pois laitumelta.  Tänäänkin tuttu kuvio: nuori Dugur tulee joustavin askelin tervehtimään ja höpöttelee jotain yön jutuista.  En ymmärrä mitään, koska en puhu hevosta, mutta myhäilen sille tyytyväisesti ja se vaikuttaa onnelliselta.

Haen Vissan kauempaa laitumelta, se vitkuttelee kuin pikkukakara, koska vanha hevonen tietää, että se voisi syödä koko päivän, eikä se räjähtäisi ollenkaan.

---

Tänään molemmat hevoset saavat olla koko päivän laitumella, koska lähden itse mökille ja ne osaavat kyllä tulla pois, jos tulee liian kuuma ja maha on ihan täynnä. Dugurista en kyllä ole ihan varma, mutta jos se halkeaa, ei mahda mitään. Tänään haluan hemmotella vanhaa tammaa, ne ovat sen välillä ansainneet. Ei elämä pyöri vain nuorten ehdoilla.

---

Aurinkoon oli vapaaehtoinen pakko lähteä eilen myös klo 10, kun peräkylästä tuli yksi ihana pikkutyttö oman tyttärensä ja tyttären serkun kanssa minua autolla hakemaan (muistan jopa heidän nimensä, mutta ei niitä ole pakko laittaa julkiseen jakeluun, siksi luonnehdin heitä näin: pikkutyttö, tytär ja serkku. Pikkutyttö lienee yli 40v, tyttö on 11v ja serkkutyttö kait 7v. )

Me matkustamme pitkän matkan (kymmenkunta minuuttia)  takapenkillä keppihevosiaan silittelevien ja jännityksestä kiemurtelevien tyttöjen kanssa Hestbakkiin, Lohjalle.  Siellä on luvassa ihme, 13 päivää vanha varsa.  En tiedä, ovatko seuralaiseni ikinä nähneet niin nuorta varsaa.  Itse olen nähnyt muutaman ja ne ovat kyllä ihania, niitä kannattaa lähteä katsomaan kauemmaskin. 

Tapaamme ystäviäni mm. tallin omistajattaren, Sadun, joka on hienotunteinen, lämminsydäminen ja taitava tallinpitäjä.  Ihailen tallin ilmapiiriä: siellä on rauhallista ja maalaismaista, vaikka pihapiirissä pyörii väkeä mm.  kolme kengittäjää ja hevosenomistajia ym.  Ketään ei neuvota väkisin ja jokainen keskittyy omiin hommiinsa.  Joku hevonen ei halunnut heti talliin, mutta siitä selviydyttiin  ilman draamaa.  Vähän vain keulittiin ja hups hevonen olikin jo sisällä.  Ehkä omistaja oivalsi, miksi - ehkä ei.

Tyttö ja serkku olivat tietenkin jääneet katsomaan varsaa, kun me pikkutytön kanssa kierrettiin tallia ja varottiin mielestämme kohteliaasti mm. potkivia hevosia ja kengittäjiä.

Sitten mentiin kaikki yhdessä - myös Satu tuli mukaan - katsomaan sitä varsaa.  Saatiin lupa mennä aitaukseen ja kun me siinä hiljaa jutustelimme ja ihailimme tytön ja serkun kanssa mm. tamman tisseja, tuli varsa ujosti tamman takaa hamuilemaan takapuoltani.  Se on ihanan tuntuista, kokeilkaa joskus, jos tulee mahdollisuus ja ette ole esim. allergisia hevosille.

Sitten kierreltiin vielä vähän ja etsiskelin katseella vanhaa ystävääni, Hnökriä, joka asui meillä melkein 2 vuotta ja oli jopa vuoden verran ihan oma.  Se on iloinen ja seurallinen hevonen ja odotin kovasti taas sen näkemistä.  Viimeksi, kun tapasimme pari viikkoa sitten, se halusi vain syödä. Nuoret miehet, kuten Hnökri on, ovat loputtoman nälkäisiä, kunnes tulevat täyteen tai ruoka otetaan pois.

Hnökriä ei näkynyt, mutta tiesin sen olevan jommassa kummassa hiekkatarhassa. Vihelsin ja voi ihanuutta, se käveli luoksemme ja kysyi, mitä minulle kuuluu.  En ehtinyt sen kanssa jutella (enkä oikeasti puhu hevosta), kun pienimmät tytöistä muistelivat tuon näköisen hevosen olleen meidän pihassa ja niinpä Hnökri kääntyi pois. Vihelsin uudelleen, Hnökri kääntyi, ja riensin sen luo aitaukseen.  Sillä vaikutti olevan hommat hyvin, ehkä se oli hoikistunutkin ja se hamuili tissejäni, erityisesti vasenta ja hetken maailma oli siinä. 

Sitten ajettiin kotiin, kaksi isompaa tyttöä edessä jutustelivat niitä näitä ja kaksi pienempää takapenkillä hoitelivat keppiheppojaan ja haaveilivat omista hevosista. Arveltiin niille takapenkkiläisille, että varmaan isoisä ostaa monta hevosta, kun peräkylä on täynnä pikkutyttöjä.  Tytöt voi sitten tulla niitä päivittäin Helsingistä hoitamaan kouluhommien ohella, siis talvella.  Vähän ne pienimmät ihmettelivät, että noinkohan onnistuu. Me isommat tiedettiin, miten käy, mutta ei kerrottu varmaksi.

Kotona vielä tervehdittiin meidän ukkokultaa ja islantilaisia ovikelloja, Disaa ja Kleppaa.  Voi olla, että serkku ihastui Kleppaan, koska jostain ihme syystä Kleppaa ujostutti kamalasti ja sitä piti kauan rapsuttaa ennenkuin se antoi mahansa rapsutettavaksi.

Illansuussa, kun tytöt ratsastivat keppareillaan vettä pyytämään ja Kleppa näki tytöt, se hupsahti selälleen aivan heti.

Melko ihana päivä.  Tosin kaikki päivät eivät ole kokonaan ihania, mutta mielestäni parhaita hetkiä kannattaa muistella.

Tulipa pitkä stoori, mutta minulla on aina välillä aikaa ja halua kirjoittaa.

Ovikello-Disa 
Ovikello-Kleppa
---

Ja loppuun aforismi, joka sopii minulle ja varmaan muillekin:

Ihmiseltä voidaan viedä kaikki paitsi yksi asia: ihmisen vapaus valita oma asenteensa, oli tilanne mikä hyvänsä.” —Viktor Frankl

torstaina, kesäkuuta 25, 2020

Eloonherääminen

Niin, kun on tämmöinen vähän päälle kuuskymppinen nuori nainen, niin saattaa talviunet venähtää pitkiksi... Aiemminkin olen täällä (muistaakseni) pohdiskellut maalaiselämän kausivaihteluita, mutta tilanne saattaa olla hieman muuttunut, joten vaatinee päivityksen.

Ennen, silloin kun pulutkin oli lihavampia, oli kevät, kesä, syksy ja talvi.  Se on helppoa ja yksinkertaista.  Koska olen keväällä, toukokuussa, syntynyt on vuodenaikojen järjestyskin naulattu kuin itsestään.  (Muut saa naulata omiaan miten tahtoo, en puutu siihen.)

1. Kevät:
  • luonto herää henkiin,
  • lumi sulaa,
  • leskenlehdet, sinivuokot ja muut pörriäiset puhkeaa kukkaan (sur-rur vaan),
  • hevosille pannaan kesäkengät (jos saa kengittäjän jo keväällä kiinni, kaikilla ei ole tätä onnea, että on  kengittäjä, jonka saa heti tarvittaessa töihin - mutta se on toinen tarina, siihen on omat konstinsa... ) 
  • Ja mitä näitä nyt onkaan, kevään merkkejä 
2Kesä, vähän hankalampi määrittää, mutta:
  • Ennenvanhaan (ja siitä nyt puhutaan) kesä alkoi juhannuksesta, juhannusruusut ja lempi kukkivat
  • Heinäpoudat alkoivat - tosin joskus myös satoi niin, että osa heinistä piti mättää suoraan märkänä metsään, mutta ei semmoisia vuosia kannata muistella 
  • Isännät ottivat kontiosaappaista toiset villasukat pois
3. Syksy:
  • Syyssateet alkoivat
  • Pimeys alkaa laskeutua ja täällä etelässä voi tehdä sen verran ulkohommia, mihin valo riittää, jos kynttilä/öljylamppu/otsalamppu palaa niin hieman kauemmin kuin auringon näkymän verran  (Mielestäni sähkön ja etenkin akkujen keksiminen on pilannut maailmaa enemmän kuin moni muu asia.  Jos ei olisi akkuja ja akulla toimivia valoja, järkevät ihmiset laittaisivat hevoset sisälle talliin ja antaisivat niiden nukkua pitempää yötä, kun kesällä kumminkin on enempi työtä. Tämä työjuttuhan ei tietenkään koske tukinajoa. Ei nyt avata tätäkään enempää, ei tämä mikään hevosblogi pelkästään ole. Maailmassa on muutakin juttuja, kuten kaikki ei-hevosihmiset tietävät.) Valitettavasti sähkölamput oli jo silloin keksitty, kun muutin maalle. Olisi luultavasti ollut rattoisaa turata öljylamppujen kanssa. 
  • Kunnon ihmiset pysyvät kotona pimeän aikaan (minäkään en ole näin vanha, katulamput oli keksitty ja kaupungille mentiin ja välillä oltiin kilttejäkin - tosin täällä Vanhassakylässä ja lähimailla ei ole katulamppuja - mikä on poliitikkojen syy - ja siksi sen yhden vanhakyläläisen viherpoliitikon ainoa valopilkku häikäisee kaikkien autoilijoiden silmät, vaikka he vaan haluavat näyttää, että maallakin voi olla älyllistä, kirkasta elämää - tähän kuuluisi naurava hymiö, mutta niitä ei käytetä tässä blogissa, koska -hmmm- en tiiä)
  • Syksyllä alkaa myös ilmat kylmetä ja ensimmäiset liukkaat tulevat (talvirenkaat puhkeavat kukkaan, kengittäjät rehkivät yötäpäivää, koska kaikki asiakkaat keksivät samana päivänä, että kohta tulee liukasta ja tarvitaan hokit jne.)
4. Talvi:
  • Tulee paljon lunta, on pakkasta ja on pimeää, mutta ulkona voi liikkua hyvillä mielin jonkin aikaa, koska lumi valaisee
Sitten kaikki alkaa taas alusta, katso kohta 1.

Viime vuonna (suom. huom. 2019) vuodenkierto meni seuraavasti:
  1. Kevät
  2. Kesä
  3. Syksy
  4. Syksy
2020 on alkanut lupaavasti:

4. Syksy
1. Kevät
2. Kesä (ja ihan kohdallaan, juhannusruusutkin kukkivat oikeaan aikaan eikä keväällä, kuten vuonna 2019)

---

Ja nyt, juhannuksena 2020, luulen heränneeni talviunilta.  Syytän toki koronaa ja kunnallispoliitikkoja, poliitikkoja ja etenkin sitä tahoa, joka pitää tiet kunnossa (ei pääse lujaa kaupunkiin, siis Lohjalle, koska tie on huono) tästä omasta pitkästä talviunestani.  

Se on  kuulemma optimistien humpuukia tulla sanomaan, että 
  • Asenne ratkaisee aina
  • Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla
  • Ilo pintaan, vaik syän märkänis
  • ja mitä näitä nyt onkaan... 
Taas tarvittaisiin hymiöitä ja lisäselvityksiä, mutta sen sijaan annan jokaiselle lukijalle vapauden ajatella itse, miten tahtoo.  Minulla luultavasti toimii parhaiten tuo ensimmäinen, koska se langettaa vastuun minulle, ei hakaneulalle eikä myöskään jätä - toivottavasti - mitään hampaankoloon, kuten tuo kolmas tulkintani mukaan voi tehdä.

Tähän loppuun sopii mielestäni hyvin kuva minulle (ja monelle muulle) rakkaista hevosistani: 

Oikealla vanha tammamme Vissa (30 v), joka ei vielä ole malttanut luopua kokonaan talviturkistaan - vasemmalla nuori ruunapoikamme Dugur (8 v), jolla on vielä identiteettikriisi - se ei tiedä, onko se omaishoitaja, toy-boy vai uljas musta vai ehkä luotettava tädinkuljetin vai jopa sitä kaikkea
 - issikasta on moneksi.

Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän.
— Mike Dooley

PS. Mahdolliset omistusliitteiden muutokset (esim. tammamme, hevoseni) antavat lukijan itse päättää, tuntuuko omalta vai ei, aina se ei ole finanssikysymys, joskus tunne ratkaisee tällaisetkin asiat

lauantaina, kesäkuuta 13, 2020

Kesämietteitä

En ymmärrä, minne se huhtikuu ja toukokuu katosivat yhtäkkiä.  Nyt mennään jo kesäkuussa hyvää vauhtia enkä ole tullut päivittäneeksi mitään tänne blogiin.  Ehkä nämä blogit eivät ole enää muodissa ja se vaikuttaa minuun?  Pitäisikö minunkin siirtyä tekemään boomerangilla videonpätkiä instagramiin? Sieltä ne sitten kätevästi katoaisivat vuorokauden kuluessa eikä tarvitsisi hävetä tekemisiään ja sanomisiaan jälkeenpäin.  Tosin en kyllä kovasti häpeile tätä blogikirjoittamista, koska tässä voi aika hyvin harkita sanomisiaan. Reaalimaailmassahan on ihan toisin, sanat ovat joskus kuin kuuden tuuman naulat lankkuaidassa, yrität kiskoa sanomasi takaisin, mutta reikä on ja pysyy.  Ajan kanssa tosin nekin virhelyönnit sitten ehkä lahoavat pois ja unohtuvat.

Niin, se huhtikuu, mitä silloin tehtiin? Kun selaan kalenteriani taaksepäin, niin siellä ei juuri ole merkintöjä. Ei ole kuntosalivarauksia, on vain pääsiäinen ja sekin meni aika lailla arkisesti, ei vieraita, ei juhlaruokia, pelkkää koronakaranteeniä. Emme käyneet ukkokullan kanssa kumpikaan ruokakaupassa kertaakaan, jotain tilaa ja lastaamme autoosi -kauppareissuja teimme, mutta muuten pysyteltiin pääosin kotona.  Vappuaattoa juhlimme teemalla skumppaa ja suolaista yhdessä lähipiirin kanssa.  Terassilla olimme, eikä ollut ihan lämmintä sään puolesta.

Huhtikuun valokuvat on otettu lähinnä leivonnaisista, on ollut mukava testailla kaikenlaisia reseptejä, kun luppoaikaa oli enemmänkin.

Ukkokulta teki monta linnunpönttöä huhtikuulla.
(Nyt kesäkuussa niissä on vilkasta.)


Ukkokultakin innostui leipomaan, ylävasemmalla pataleipä on
hänen aikaansaannoksensa.  Muut taitaa olla minun tekemiäni.

Lisäksi huhtikuussa tuli tänne Lohjalle enemmän lunta kuin koko talvena. Erikoista.

14.4.20 aamukahvia keittämään mennessäni maa oli valkoinen
Iltapäivällä lumi jo suli pois
16.4.20 päästiin  jo Varsinais-Suomeen ja piipahdettiin heti mökillä
katsomassa, että kaikki oli ok, ei tehnyt kyllä uimaan mieli

Lunta ja hiirenkorvia
Mökkireissu tehtiin vähän maisemareittejä ja tosiaan, paikoitellen
oli aika laillakin lunta - huhtikuun puolivälissä! Enpä muista moista ennen.
(Tosi muistini on aika huono tämmöisissä.)


Toukokuun alussa tuli tieto, että pikkuinen kuntosali, jossa käymme ystäväni kanssa, on jälleen auki.  Ajanvarauksella, 2 yhtäaikaa ja max 3 kertaa viikossa.  Nyt on sitten huhkittu joka viikko tunnin verran 3 kertaa ja kyllä tuntuu mukavalta, kun pääsee tekemään.  En ole sitä tyyppiä, joka osaa kotona voimistella ja venytellä, joten tämä kuntosalihurahdus on kyllä hyvä juttu.  Rapakuntoni kyllä hieman lienee siitä kärsinyt, mutta ikävä kyllä toistaiseksi vain hieman. Toistakymmentä senttiä ympärysmitasta on kumminkin kadonnut, joten kaipa siitä jotain hyötyäkin on ollut.

Toukokuu on lempikuukausiani, jos sää sallii ja ei ole järjettömän koleaa, niin ei kuitenkaan ole liian kuuma ja luonto herää. Kanat voi siirtää kesäkanalaan, hevoset pääsevät jo maistelemaan laidunta, kasvihuoneen voi laittaa alulle.  Pitkälti omat puuhat siirtyvät sisältä ulos ja ennenkaikkea tulee valo.  Yhtäkkiä päivät ovat pitkiä ja mielikin valostuu talven tunkkaisuudesta.



Toukokuun kuvia: Dugur ihmettelee kanoja,
kaikenlaiset kukkaset ihastuttavat.
On hassua, että joka vuosi niitä kukkia pitää kuvata,
vaikka osin ne ovat aivan samoja.


Disan mielestä luultavasti parasta toukokuussa on uimisen aloittaminen. 
Nyt mennään siis jo kesäkuun puolessa välissä.  Olen käynyt muutaman kerran ruokakaupassakin, kun koronavirus lienee laantunut riskiltään pieneksi.  Eka kerta kaupassa muutamaan kuukauteen tuntui ihan siltä, kun olisi päässyt pois Pohjois-Koreasta (tai mistä minä mitään siitä tiedän...) ja ihastelin valikoimia ihan huolella.  Luulen kuitenkin, että viikottain tehdyistä ostoslistoista tulee minulle tapa, aikaa ja rahaa säästyy, kun ei käy niin usein kaupassa.

Tältä kasvihuone näytti 10.6,
hyvin on tilaa kasvaa isommiksi


Tänä viikonloppuna on oltu mökillä vähän pitemmän kaavan mukaan. Kastoin talviturkinkin. Ihanaa.
Disa on rennompi soutuveneessä
Kleppaa arveluttaa.
---
Ihaile kirsikkapuun kukkia nyt, myrskytuuli saattaa tempaista ne yön aikana mukaansa.


— Japanilainen sananlasku