keskiviikkona, huhtikuuta 08, 2020

Isää muistellen

Isäni syntymästä tulee tänään 90 vuotta ja hänen kuolemastaan on tasan 20 vuotta.  Isä siis kuoli 70- vuotispäivänään.  Joskus ajattelen, että hän halusi irrottaa elämästä juuri tuona päivänä.
Olimme ruotsinlaivalla, matkalla Ahvenanmaalle lasten uimakilpailuihin ja hilpeällä mielellä, kun puhelimeni soi.  Puhelimessa oli hoitaja, joka kertoi isäni menneen tajuttomaksi noustuaan ruokapöydästä.  Kylmäävä kysymyksensä kuului: "Elvytetäänkö?".  En tiennyt, että tuota voitaisiin edes kysyä.  Tietenkin pyysin elvyttämään, mutta hetken kuluttua sain puhelinsoiton, ettei mitään ollut enää tehtävissä.

Minulla on isästä monenlaisia muistoja.  Muistan, miten hienoa oli tehdä isän kanssa iltakävelyjä.  Tähdet loistivat taivaalla ja isä tiesi todella monet tähdet ja tähtikuviot nimeltä ja opetti minullekin.  Isän opinhalu ja opettamisenhalu oli suuri.  Usein kiikutin ruokapöytään tietosanakirjan, jotta voisin löytää vastauksen erilaisiin kysymyksiin.  Isä opetti minulle ruotsia sanan päivässä, kun olin kolmevuotias.  Joka päivä hän piirsi jonkin jutun pieneen vihkoon ja kirjoitti sen nimen ruotsiksi viereen.  Olin oppinut kuin vahingossa lukemaan jo silloin ja vihko oli minulle tärkeä juttu.

Isän ja äidin rakkaustarina on käsittääkseni erikoinen.  Muutaman päivän tutustumisen jälkeen he menivät kihloihin ja melkein heti äiti alkoi odottaa veljeäni.  Rahat olivat tiukalla ja apua isän vanhemmilta tarvittiin sekä rahallisesti että lapsen hoitoon.  Nuo niukkuuden vuodet ilmeisesti hitsasivat vanhempani melko lujaan liittoon, joka kesti äitini kuolemaan asti, yli 40 vuotta.  Isä hoiti äitiä hyvin viimeisinä vuosina, laittoi lempiruokia ja auttoi kaikessa, missä pystyi.  Isä olikin aivan murtunut ja eksyksissä, kun äiti menehtyi.

Isäni oli älykäs ja nopea oppimaan. Hän oli sekä matemaattisesti että kielellisesti lahjakas.  Hän oli kuitenkin psyykeltään hauras ja sairasti useaan otteeseen vaikeaa masennusta ja muutkin mielen sairaudet olivat tuttuja.  Hän oli vuosia hyvin hiljainen ja ikäänkuin lukossa eikä tehnyt juuri mitään oma-alotteisesti.  Hän oli välillä valtavan ahdistunut raha-asioista ja kuvitteli tehneensä jotain verorikoksia, joista hän joutuisi tilille tai sitten hän oli varma, että rahat loppuisivat aivan juuri.  Lisäksi isä alkoholisoitui vanhemmiten pahasti, kun äiti ei ollut enää vetämässä rajoja.  Nuo viimeiset vuodet ovat surullisia muistaa.

Isäni muisto on kuitenkin minulle valoisa ja iloinen.  Haluan muistaa hänen hyvät vuotensa ja ne ajat, kun meillä oli iloa ja pilkettä silmäkulmissa ja hän opetti minulle asioita ja kävimme pitkiä keskusteluja yhdessä.


---
Hieman tätäkin päivää tähän vielä:  koronan vuoksi tehdyt poikkeusolot eivät vaikuta kovin paljon meihin.  Uudeltamaalta ei saa liikkua muualle, joten rantamökkimme odottelee rajojen aukeamista, että pääsemme taas sinne saunomaan.  Mikko on hoidellut meidän kauppa-asioita, noin kerran viikossa hän on saanut ison listan, jonka on kiikuttanut meille.  Siitä olen kiitollinen, että molemmat lapset ovat lähellä  joten apua saa hienosti.  Kipeitähän emme ole, mutta taidamme molemmat kuulua riskirymään - ukkokulta iän ja minä vanhojen sairauksien vuoksi.

Kevät etenee hurjaa vauhtia kuten joka vuosi.  Taas saa ihastella sinivuokkoja, krookuksia ja piakkoin aukeavia hiirenkorvia.  Toivo paremmasta on läsnä.

Eilen putkahtivat kevään
ensimmäiset krookukset



Leskenlehtiä on jo paljon

Sinivuokotkin putkahtaneet näkyville.

Ei kommentteja: