torstaina, joulukuuta 21, 2017

Hyggeillään

Muutaman kuukauden luulin, että elämäni on tylsääkin tylsempää, mutta nyt olenkin oivaltanut, että olen trendien jälkiaallokossa: hyggeillään. Jos termi ei ole vielä tuttu, niin jo vuonna 2014 Me Naiset kirjoitti aiheesta näin.

Olen nyt joulun aikaan kaikki illat kotona, kun harrastusjututkin ovat joulutauolla ja jatkuva tuuli, sade tai loska tai ne kaikki eivät houkuttele hevostelemaan. Hevosetkin saavat siis joululoman, kuten joka vuosi.  Hevoset saavat siksikin lomaa, että Hnökriä kouluttamassa käyvä Sarianna on muutaman viikon sairaslomalla, kun mursi pikkusormensa.  (Pikaista paranemista, että pääset taas potkimaan minutkin liikkeelle.)

Isíng on muuten pari kertaa "ilahduttanut" meitä rikkoen aidan ja lähtien peräämme, kun olemme Nökön, Sariannan ja Vissan kanssa olleet lenkillä.  Onneksi se pysyy ihan hyvin matkassa ja osaa kulkea nätisti kylätien viertä, kun on lopulta meidät löytänyt.  Varsinainen vainuhevonen.  Viimeksi kokeilin ensiavuksi sitä, että kävin Isíngin kanssa ennen yhteislenkkiä yksin ja silloin typykkä jäi melko rauhassa tarhaan.  Sitä konstia pitää jatkossa käyttää, jos ei voi ottaa Isíngiä käsihevoseksi.

Sieltä Isíng tulee kaikessa rauhassa vastaan, kun palaamme lenkiltä.
Noin kerran viikossa käymme ukkokullan kanssa mökillä saunomassa ja nauttimassa takkatulesta ja hyvästä ruuasta.  Kaipa sekin käy hyggeilystä. Mökillä on vieläkin rauhallisempaa kuin täällä kotona, juuri koskaan ei kuulu mitään muita ääniä kuin omien koirien haukku ja lintujen huutelut.  Hiukan minua juuri nyt arveluttaa koirien kanssa siellä, kun jäät ovat niin ohuet ja ne tuppaavat sinne juoksentelemaan vailla pelkoa.

Lunta ei ole nimeksikään (ja tätä kirjoittaessani on loppukin melkein sulanut)
 Piipahdettiin me tosin viime viikolla vuotuisella reissulla  Tallinnan joulutorilla ystäväpariskunnan kanssa, se oli ihan mukavaa ja sääkin suosi. Kahvila Majassa maistuivat kahvi, leivokset ja Vana Tallinna ihan yhtä hyviltä kuin aina ennenkin.

Joulutorin kuusi oli kaunis, kuten aina

Meripihkakorvikset piti taas ostaa ja samalla ihailin näitä pikkuisia somia meripihkaotuksia.

Paluumatkalla laivalla meillä kävi hyvä tuuri, kun ainoat vapaat istumapaikat olivat karaokepaikan vieressä ja karaokelaitteet olivat rikki melkein koko matkan.  Sen verran saimme laulajien tasosta esimakua, että oli kiva päästä satamaan.  Ei minulla karaokea vastaan mitään ole, mutta kyllä joillakin ihmisillä soisi olevan hieman itsekritiikkiä. Tai voihan se olla, että sitä ei innoissaan tiedä eikä kukaan ole kertonut, että edes joku nuotti voisi laulaessa oikeinkin mennä.  No, saihan siitäkin eräänlaista iloa.

Joulu on muutaman päivän päästä, mutta tänään on kyllä se päivä, jota eniten talvisin odotan: talvipäivänseisaus.  Tänään on vuoden pimein päivä ja huomisesta alkaen alkaa päivä pitenemään.  Luultavasti ennen kuin huomaankaan, on taas kevät. 

On kolmas joulu, jota pikkupeikko-tyttäremme ei vietä kanssamme.  Se on ikävää, mutta saimmehan nauttia koko kesän siitä, että Maija ja Hannu asuivat ihan naapurissa.  Luultavasti näin on myös ensi kesänä ja se vähän lohduttaa.  Ja voihan olla, että pääsen ensi keväänä taas vierailemaan siellä Levilläkin.  Iloa puolestaan tuottaa jo etukäteen se, että poikamme Mikko avopuolisonsa Alisan kanssa tulee aatonviettoon sekä se, että tytärpuoleni Katariina perheineen on myös luvannut viettää aaton meillä.  Aivan ihanaa, että väkeä on enemmän joulupöydässä ja iltaa viettämässä.  Yhdessäolo ja hyvä ruoka kuuluvat jouluun.




Ei kommentteja: